Kanada - Koskenniska

Paluu juurille Iitin Koskenniskalla

Luovutettuun Karjalaan juurilleen retkiä tekevistä puhutaan yleisesti "kivijalkaturisteina", ja osuvasti sillä monesta kotitalosta siellä ei ole muuta jäljellä. Paljoa enempää ei Tapani Laaksonen, toisen polven kanadansuomalainen, ehkä odottanut näkevänsä isoisänsä lapsuudenkodissa Iitin Koskenniskalla - mutta toisin kävi. Kivijalkojen päällä kohoavat edelleen rakennukset, hoidettuina ja asuttuina.

Tapani Laaksosen äiti on myös kanadansuomalainen. Äidin sukulaisiin Pohjanmaalla perheessä on pidetty säännöllisesti yhteyttä. Sen sijaan isän suku jäi vähitellen unohduksiin vaikka Tapani muistaa kuulleensa isoäitinsä Hilma Heinäsen retkestä Kuusankoskelle 1950-60 lukujen vaihteessa.

Erään iltana heinäkuussa 2003 Laaksosta odotti kesäasuntonsa - vanhan kotitalonsa - puhelinvastaajassa viesti kaukaiselta sukulaiselta Harri Hirvelältä. Eli minulta. Kerroin saaneeni Tapanin tiedot internetin välityksellä ja etsiväni Kanadaan muuttaneen Robert Laaksosen jälkeläisiä saadakseen tietoja perheen kohtaloista sukututkimusta varten. Tapani soitti takaisin, ja yhteys hänen isänsä sukuun oli taas olemassa. Tarinaa jatkettiin puhelimessa suomeksi, sillä Laaksosilla oli aina puhuttu suomea ja kieli oli säilynyt, ja myöhemmin sähköpostissa englanniksi, sillä suomen kirjoittamista ei Laaksosilla eikä Ontariossa ollut päässyt
harjoittelemaan.

Tänä vuonna Tapani päätti vihdoin vierailla esi-isiensä maassa. Aluksi ideana oli parin viikon vierailu, mutta kaverit olivat puhuneet ympäri - kyllä kuukausi ainakin pitää olla reissussa jos kerran Eurooppaan saakka lähtee. Eikä Laaksonen katunut päätöstään tehdä se pitempi retki. Suomen vierailu alkoi äidin sukulaisissa Vaasassa jossa tuli nähtyä suomalainen juhannus. "Pelejä, juomaa, saunasta suoraan kylmään mereen uimaan, tanssilavalle menollakin peloteltiin", oli ollut pohjalaisten resepti. Mutta ei silti kovin eksoottista kanadansuomalaiselle. Laaksonen saunoo kuin suomalainen ja hallitsee saunavastan teon jalon taidon. Häneltä syntyy vasta paitsi koivusta, myös tammesta. "Äiti ja isoäiti opettivat".

Aamupäivällä 1.7. juna tuo Tapanin Hyvinkäälle, josta minun autollani jatketaan Iittiin Vuolenkoskelle ja Koskenniskalle. Kerrottavaa riittää puolin ja toisin. Iittiä lähestyttäessä tosin alan itse olla vähän enemmän äänessä, ja kuvailen näkymiä sanoin samalla kun Tapanin digikameralle tallentuu Pohjois-Iitin maisemaa ja rakennuksia. Aurinko häikäisee ja porottaa kuumasti.

"Nikkilän kartanon omisti 1920-luvulla isäsi serkku, Matti Rainio - ja tuon Pietilän kartanon omisti isäsi serkun, Aino Rainion, mies Ahti Kosonen 1930-luvulla. Rainion talo on Pietilää vastapäätä tuolla virran toisella puolella. Ja tässä rakennetaan nyt uutta Vuolenkosken siltaa, meidän yhteiset esipolvet menivät tästä lautalla yli vuoteen 1935 saakka - jos menivät," kerron. Sillan jälkeen käännytään oikealle, Kömmistön suuntaan, ja kun Iiskolan harmaahirsinen vanha lato on kuvattu, kurvataan kohta Rainion talon pihalle. Pihapiiriä reunustaa vanha aitta, joka on selkeästi vanhempi kuin itse talo, joka sekin tiedetään olevan peräisin 1800-luvulta. Tapani herkistyy oivaltaessaan kävelevänsä samassa pihapiirissä kuin isoisänsä, ja tuntevansa käsissään samat hirret

"Huimaa ajatella että tämä on ollut isän isän ja sitä ennen isän isän isän ja isän isän isän isän aitta!"

Niin, on siinäkin jo tukku esi-isiä. Talonpoikaisilla esi-isillämme Iitissä ei ollut Ruotsin ja Venäjän vallan aikana käytössä sukunimiä ennen 1900-lukua "Mutta käräjillä käytettiin usein talon nimeä liikanimenä. Mitä nimeä nämä itse ja aikalaisensa käyttivät, sitä ei kaikissa tapauksissa tiedä." Samuli nuorempi Vuolenkosken Heiskalasta tunnettiin Samuli Keikkinä, kun perhe asui ja viljeli Forstadiuksen suvun omistamaa Keikin tilaa 1840 tienoilla. Samuli Pekkolaksi häntä
kutsuttiin 1860 paikkeilla kun hän oli ostanut Koskenniskalta osan Pekkolaa - Rainion tilan. "Rainion päärakennus on läheisen Pekkolan päärakennuksen entinen yläkerta - se purettiin ja siirrettiin tähän uusille perustuksille" kerron. Samulin vanhin poika Antti otti vaimokseen Juho Pekkolan (tai Aatulan) vanhimman tyttären Eeva-Liisan ja perhe aloitti yhteisen taipaleen Keikissä. Perhe kasvoikin hyvää vauhtia koskapa Eeva-Liisa synnytti yksitoista lasta, joista kahdet kaksoset ja yhdet kolmoset! Isoäitini isä Antti oli vanhin lapsista ja Laaksosen isoisä Robert oli 15 vuotta myöhemmin syntyneen kolmossarjan ainoa eloon jäänyt. Samuli möi Rainion vuonna1876 perinnöksi Antille, vanhimmalle pojalleen, joka jatkoi suvun perinteitä 1893 ja myi Rainion perinnöksi pojalleen Antti nuoremmalle. Antti muistetaan Koskenniskalla
vieläkin liikanimellä "Sonkeri." Samulin isoisä oli entinen sotilas Daniel Stör (Taneli Stör), eli Taneli Heiskala, kun Heiskalassa asui. Taneli sai monen vuoden linnatuomion varastettuaan Venäjän puolelta Oravalan kartanosta viinapannun - kallis kapistus vuonna 1805.

Antti vanhemman pojista Kallen sukunimenä viimeistään 1895 oli Koskinen ja Robertin Laaksonen. Sukutarinat tietävät että pojat olivat muuttaneet sukunimensä suuttuneena siitä että Antti nuorempi peri Keikin ja Rainion talot, ja muut sisarukset joutuivat tyytymään sataan markkaan rahaa per nenä. Nyt tiedän kertoa Tapanille missä kohden sukutarina jää vain tarinaksi. "Sukunimen vaihto - kun ei sukunimeä käytetty, niin eihän sitä voi protestiksi vaihtaakaan. Vaikka tietenkin protestia voi olla että veljet eivät ottaneet sukunimeä Rainio. Keikin tilaa Antti ei perinyt, eikä olisi voinutkaan, koska sen omisti Forstadius. Mutta sisarukset
perivät vain satasen, se on varmaa," kerron. "Eikä Antin tarvinnut sitäkään maksaa ennen kuin 1903 elossa oleville sisaruksille, joten kuumia tunteita varmaan oli, vaikka tällä tavoin nämä perimykset aika usein menivät."

Rainion pihaan ajaa Helinin pariskunta - rouva on nykyisen omistajan, Pekkolan sukua, ja hetken jutustelun jälkeen etsitään yhdessä Rainion aitan hirsistä valmistusvuoden kaiverrusta, mutta sitä ei valitettavasti löydy. Minä, Tapani ja Pekkolat olemme melkoisella todennäköisyydellä sukua keskenään Antti Rainio vanhemman puolison kautta, mutta tutkimusta tähän suuntaan ei ole kovin paljoa tehty. Ajammekin seuraavaksi katsomaan Pekkolan taloa. Matkalla Tapani kuvaa myös Koskenniskan koulurakennusta, vaikka siinä ei sen paremmin Roope kuin Antti nuorempikaan ole koulua käynyt "Mummi tuossa on varmasti käynyt" tarkoitan isoäitiäni Aino Kososta os. Rainio.

Pekkolassa Kari Pekkola esittelee taloa asiantuntevasti ja tietääkin kertoa sen historiasta paljon mielenkiintoista. "Tuosta kalliosta on lohkottu rakennusten peruskivet kaatamalla talvella vettä halkeamiin" kertoo Pekkola. Pekkolan talon ullakolta löytyi jokin aika sitten joukko vanhoja asiakirjoja, joita Pekkolan sisko Sirkka-Liisa Pekkola on yhdessä minun kanssani tutkinut. Pekkolan tila on ollut iso, vaikka sekin on osa alunperin vielä suurempaa Peltola-kokonaisuutta.
Täällä oli navetta, sepän paja, viljeltyä ja metsää. Kalastettukin on, ja käräjöity Kymen Lauttausyhdistyksen kanssa uiton aiheuttamasta vahingosta kalastukselle ja rannoille. Tapani innostuu metsäkeskustelusta, sillä isoisä Roope ja isä Oiva olivat Kanadassa aluksi metsätöissä, ja omalla tilalla leipä tuli sittemmin karja- ja metsätaloudesta.

Robert Laaksonen avioitui iittiläisen Hilma Heinäsen kanssa ja perhe asui aluksi töiden perässä mm. Sippolassa ja myöhemmin Kuusankoskella joka silloin oli vielä Iittiä. Tapani Laaksosen isä Oiva on syntynyt Sippolassa. Itse asiassa - Tapanihan onkin vasta sukunsa ensimmäisen polven kanadansuomalainen... Vuosi 1923 oli maastamuutossa Kuusankosken ennätysvuosi, 123 henkilöä muutti Amerikkaan. Joukossa oli mukana Roope Laaksosen perhe, vaimo ja kolme poikaa. Nuorin poika Henry syntyi Kanadassa.



Seuraava tapaaminen on Jaalassa, ravintola Jakamissa. Paikalla ovat Tapanin pikkuserkut Anja Hormalainen (os. Kosonen) ja Tapio Koskinen puolisoineen lounastamassa. Pöydän antimet synnyttävät keskustelua ruokaperinteestä. Käy ilmi että suomalaisen ruokakulttuurin ylläpitäminen kanadalaisilla ruokatarpeilla ei ole helppoa. Kanadalaista ruokaa Tapani ei osaa oikeastaan kuvailla. "Jos mennään kreikkalaisille tuttaville, saadaan kreikkalaista ruokaa, jos italialaisille, saadaan italialaista ruokaa". Ruisleipä ja kotikalja nousevat nyt etusijalle. "Meilläkin laitettiin usein hyvää kaljaa, isän lempijuomaa." Muualla juotiin "piiriä", eli olutta amerikansuomeksi. Entä sima, tai sahti? "Simaa en ole maistanut. Äiti sanoi kerran kun tuli
huono kalja että 'meni sahdiksi' ". Rainion suvulla on pitkät sahtiperinteet, Antti Rainio nuoremman tytär Laina Iiskola oli tunnustettu sahdintekijä. Nämä perinteet eivät Kanadaan siirtyneet. Jakaannutaan autoihin uudella tavalla ja Tapio Koskinen ottaa Tapanin kyytiinsä, esitellen Tapanille Kuusankoskea suvun toisena Amerikkana "Tänne on meiltä työn
perässä tultu - Suomen paperikaupunkiin."

Tapio Koskinen itse on ollut töissä rautateillä ja pisimpään mansikanviljelijänä - nyt hän on eläkkeellä. Koskisen tilalle on kokoontunut kymmenittäin sukulaisia Tapion kutsumana tapaamaan kaukaista sukulaista. Antti Rainio vanhemman jälkeläisistä paikalla on nyt edustettuna Antin, Kallen, Roopen, Taavin ja Annan sukuhaarat. Ensimmäistä kertaa sitten... niin, ehkä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun Rainion talosta lähtivät. Sukukokousta on tässä samassa tilassa vietetty 1980-luvun lopulla, mutta ilman Laaksosten edustajaa. 91-vuotias pirteä ja elinvoimainen Vieno Loiri os. Skinnari on tyytyväinen saatuaan tavata Roope-enonsa pojanpojan. Paikalla ovat myös Tapanin pikkuserkut Kari Iiskola, Heikki Koskinen ja Niilo Rainio.



Tapaaminen sujuu mukavasti jutustellen samalla kun Koskisen perhe on loihtinut esiin tarjottavaksi mansikkamehua ja kahvipöydän suolaisine ja makeine tarjoamisineen. Loppuillasta siirrytään Padasjoelle meidän kesämökille yöpymään - mutta ensin Iitin hautausmaiden kautta.

  


Padasjoella saunotaan ja uidaan suomalaiseen tapaan. "Kanadassa suomalaiset keskenään saunoo tällä tavalla" Tapani kertoo, "muiden kanssa - jos saunotaan ollenkaan - mennään uima-asussa saunaan." Mitä sukutarinoita Laaksosilla kerrottiin? Oliko se nimen 'Laaksonen' ottaminen joku protesti? "Roopella oli niin paha ärrävika että piti Roope Laaksosesta enemmän kuin Roope Rainiosta" sanoo Tapani ja nauttii viileää "piiriä". Lupaan tarjota sahtia seuraavana päivänä.

Kommentteja ja mielipiteitä ja lisätietoja Koskenniskan historiasta voi lähettää email: hirvela@gmail.com