Muutamissa keskusteluissa on surtu suomalaisten mahdollista geeniperimää idästä, Venäjältä. Ilmeisesti läntisen kulttuurin katsotaan olevan houkuttelevampi. Mitenkä paljon kulttuuristamme siirtyy geeneissä?
Osa tällä hetkellä yleistä suomalaista kulttuuriperimää ainakin on itään ja etenkin Venäjään liittyvän kulttuurin vieroksunta - sitä yleisempää mitä lännemmäs tullaan. Tällainen vieroksunta on tietenkin perua itsenäisyytemme alkuajoilta, jolloin viimeistään haluttiin irtautua lähes kaikesta "venäläisestä", soveltuvin osin, vaikka oli meillä suuriruhtinaskuntana hyvätkin hetkemme. Suomalainen kulttuuri, sen läntinen ja itäinen esiintymä, ovat esivanhempiemme ja naapurikulttuurien sulautumia. Venäläisyydessä ei kaiken kukkuraksi montaakaan venäläisiä karsastavaa suomalaista pelota mikään muu kuin mahdollinen neuvosto-karjalaisen kulttuurin vaikutus. Sen vaikutus suomalaiseen kulttuuriin on kyllä melko vähäinen.
Mitä tulee geenien periytymiseen, olen huomannut että geenien periytyminen ei ole monelle tuttu asia. Jotkut käsittävät että suvun tutkiminen on aivan sama asia kuin geeniperimän tutkiminen. Näin saumattomasta yhteydestä ei ole kyse. Jos sukututkimuksen keinoin olisi tutkittavissa kaikkien meidän jokainen esipolvi, löydettäisiin väistämättä henkilö joka on kaikkien tänään elävien suomalaisten esi-isä tai äiti. Jos suvun rakentaminen olisi matematiikkaa, eivätkä
suomalaiset olisi koskaan hakeneet kumppania naapurikansoista, löytyisi tällainen henkilö n. 40-35 sukupolvea sitten - jostain pimeältä keskiajalta. Edellämainittujen "kulttuurivaihdosten" takia tällainen henkilö löytyy kuitenkin huomattavasti kauempaa kuin edes historialliselta ajalta.
Jos tämä kaikille yhteinen sukulainen - esivanhempi - löytyisi, ja jos voisimme tutkia hänen geenejään, voi olla että meillä ei ole ensimmäistäkään häneltä perittyä geeniä. Tutkimus on kesken, mutta ihmisellä on (olipa kulttuurimme perimä läntistä tai itäistä) 30000-40000 geeniä. Saamme 50% geeneistämme isältä ja 50% äidiltä, joten valitessamme yhden geenin tarkasteluun, se on varmasti jommalta kummalta. Tämä yksi geeni voi olla kuitenkin peräisin vain yhdeltä neljästä isovanhemmistamme, vain yhdeltä kahdeksasta isoisovanhemmastamme, vain yhdeltä kuudestatoista
isoisoisovanhemmastamme ja niin edelleen. Matemaattisesti voimme saada 25% geeneistämme isovanhemmiltamme, mutta se ei ole mikään laki. On täysin mahdollista että emme peri ainuttakaan geeniä joltakulta neljästä isovanhemmastamme. Poikkeuksena ovat suoran isä-isä -linjan esipolvet,
sillä Y-kromosomi (ja sen geenit) periytyy isältä pojalle.
Jonakin menneisyyden hetkenä löytyy Y-kromosomilinjan päästä "isä" jolta kaikki tänä päivänä elävät suomalaiset miehet ovat perineet Y-kromosominsa. Jos maailmankuvaan ei pakosta kuulu Aatami, voidaan todeta että kyseessä ei välttämättä ole edes homo sapiens. Eurooppalaisissa suvuissa geenit ovat risteilleet sillä tavoin että ei ole mielekästä puhua läntisestä tai itäisestä "geeniperimästä".
Harri
16. kesäkuuta 2006
Loppuuko sukututkimus nyt???
Kesään siirryttäessä loksahti muutama palanen suvun historiaa taas paikalleen, kun arkistoista löytyi materiaalia Iitin Koskenniskan Rainion suvun esipolvien menneisyydestä. Parin päivän pistäytyminen Hämeenlinnan maakunta-arkistossa ja Kansallisarkistossa toi kosolti mukavaa materiaalia, kuten perunkirjoituksia ja eläkepapereita valaisemaan sekä orimattilalaisten että iittiläisten esivanhempien arkipäivää, mutta myös yhden todella hartaasti etsityn tiedon. Foorumia lukeneet voivat arvata että kyse on Taneli Juhonpojasta, tunnettu myös nimellä Taneli Juhonpoika Heiskala eli Stör (Daniel Johansson Stör). Stör on sotilasnimi, ja tarkoittaa sampea.
Herra Sampi-Heiskalasta on ollut kohtuullisen vähän tietoja. Mistä tuli, minne meni? Jälkimmäinen kysymys alkaa nyt saada varmoja vastauksia. Aikanaan tutkimuksen alussa Taneliin saakka pääsi kohtuu helposti vain rippikirjoja plaraamalla mutta hänen kohdallaan etenemiseen tuli stoppi. Sotilaana palvelleen miehen saattoi kuvitella kadonneen Suomen Sodan melskeisiin, kun tiedot loppuivat n. vuoteen 1809. Kun lopulta rippikirjan hankalatkin sepustukset aukenivat, selvisi että viimeinen merkintä Tanelille luki "i häkten iärnbeslagen" eli vankilassa rautoihin lyötynä. Todellinen sankari siis - puolusti yksinään koko siltaa komppaniaa vastaan tai kävi sissisotaa venäläistä valloittajaa vastaan, kunnes venäläiset kolkkasivat ja pistivät vankilaan.
Kun tällaiselle sankaritarinalle ei löytynyt helposti mitään todellisuuspohjaa lähteiden valossa, oli otettava huomioon se, että vankilaan yleensä joutuvat rikolliset. Mikkelin maakunta-arkistossa tutkin aikanaan vuoden 1805 Iitin tuomiokunnan tuomiokirjoja, mutta en tainnut silloin löytää edes niitä sivuja. On siis taitoa karttunut lisää, kun Kansallisarkistosta kaivoin samat filmit esille tutkiakseni v. 1805 sakkoluettelot huolella ja löysin alun Tanelin vankilareissulle. Tanelista ei ollut mainintaa sakkoluettelossa vaikka appiukko olikin saanut sakot jäätyään saapumatta käräjille, mutta olipa kokonaiset välikäräjät! Taneli oli varastanut Oravalan kartanon viinapolttimosta viinapannun kaikkineen, ja oli sitten myynyt arvokasta kuparia mm. Pekkolan taloon. Pekkolasta tuli sukulaistalo, mutta vasta noin 50 vuoden päästä, eipä Taneli tiennyt. Oravala oli Venäjän puolella, mutta paikallinen interpol nimismies Winterin muodossa pääsi varkaan jäljille kun uusi pannu ilmestyi Pekkolaan. Käräjillä kuultiin kaikkea mielenkiintoista ja paljon todistajanlausuntoja, mm. mutkan kautta Tanelin vaimolta.
Joskus aikanaan pohdin että liittyykö meidän sukuun Iitin historian kirjoittajan Armas Halilan kommentti että Heiskalan taloon oli tuolloin pesiytynyt "rikollista ainesta". Tuon ajan rippikirjan perusteella varkaudesta oli saanut Heiskalassa rangaistuksia monikin, myös Tanelin appi, mutta käräjillä sai Pekkolan Juho sakkoa kun oli mennyt ostamaan viinapannun "yleisesti varkaaksi tunnetulta henkilöltä". Yleinen uskomus on, että sukututkimus loppuu kun vastaan tulee ensimmäinen varas tai murhamies. Joten, nytkö se on ohi? Ei sentään, nyt on jo varma että Tanelista löytyy aineistoa kunnolliseen henkilökuvaan enemmän kuin melko kilteistä veronsa maksaneista jälkeläisistään. Taneli ei saanut lopullista tuomiota näillä käräjillä, vaan vasta talvella 1806 Asikkalassa, koska "rikosvyyhti" johti Nastolankin puolelle. Sitten kun selviää mikä vankila oli Tanelin kohtalo voi lähteä vaikka Riksarkivetiin tutkimaan vankiluetteloita, tai paremmassa tapauksessa tuo eli vielä 1809 jolloin Keisarillinen Senaatti teki ensimmäiset vankiluettelonsa, ja ne löytyvät Kansallisarkistosta.
Tästä tulee vielä mielenkiintoista.
Harri
Herra Sampi-Heiskalasta on ollut kohtuullisen vähän tietoja. Mistä tuli, minne meni? Jälkimmäinen kysymys alkaa nyt saada varmoja vastauksia. Aikanaan tutkimuksen alussa Taneliin saakka pääsi kohtuu helposti vain rippikirjoja plaraamalla mutta hänen kohdallaan etenemiseen tuli stoppi. Sotilaana palvelleen miehen saattoi kuvitella kadonneen Suomen Sodan melskeisiin, kun tiedot loppuivat n. vuoteen 1809. Kun lopulta rippikirjan hankalatkin sepustukset aukenivat, selvisi että viimeinen merkintä Tanelille luki "i häkten iärnbeslagen" eli vankilassa rautoihin lyötynä. Todellinen sankari siis - puolusti yksinään koko siltaa komppaniaa vastaan tai kävi sissisotaa venäläistä valloittajaa vastaan, kunnes venäläiset kolkkasivat ja pistivät vankilaan.
Kun tällaiselle sankaritarinalle ei löytynyt helposti mitään todellisuuspohjaa lähteiden valossa, oli otettava huomioon se, että vankilaan yleensä joutuvat rikolliset. Mikkelin maakunta-arkistossa tutkin aikanaan vuoden 1805 Iitin tuomiokunnan tuomiokirjoja, mutta en tainnut silloin löytää edes niitä sivuja. On siis taitoa karttunut lisää, kun Kansallisarkistosta kaivoin samat filmit esille tutkiakseni v. 1805 sakkoluettelot huolella ja löysin alun Tanelin vankilareissulle. Tanelista ei ollut mainintaa sakkoluettelossa vaikka appiukko olikin saanut sakot jäätyään saapumatta käräjille, mutta olipa kokonaiset välikäräjät! Taneli oli varastanut Oravalan kartanon viinapolttimosta viinapannun kaikkineen, ja oli sitten myynyt arvokasta kuparia mm. Pekkolan taloon. Pekkolasta tuli sukulaistalo, mutta vasta noin 50 vuoden päästä, eipä Taneli tiennyt. Oravala oli Venäjän puolella, mutta paikallinen interpol nimismies Winterin muodossa pääsi varkaan jäljille kun uusi pannu ilmestyi Pekkolaan. Käräjillä kuultiin kaikkea mielenkiintoista ja paljon todistajanlausuntoja, mm. mutkan kautta Tanelin vaimolta.
Anders Ericsson Peckola, som utsade att vittnet icke sedt Danjel Heiskala innehafva eller försälja ifrågavarande stulna bränvinsredskap, men då vittnet och Heiskalas hustru Maria Lisa Adamsdotter gått til det härstedes den 2:ra sistvikne Maij hållna urtima ting och samtalat emellan i Mangalaby på tumannahand därom förefallit at Heiskala förslat och försålt en del af de å Oravala gård stulna bränvinsredskaper til Uimila by och Peckola hemman, hade Maria Lisa yttrat sig sålunda: Galen var han och som förslade dem i kring på alla ställen och utbjöd dem til salu. Vidare uplysning i detta mål kunde vittnet icke berätta, hvarföre vittnesmålet uprepades, hvilket vittnet vidkänt och tog därpå afträda.Maria Liisan mielestä oli ollut hullua kiikuttaa pannua ympäriinsä ja koettaa sitä myydä. Niinpä.
Joskus aikanaan pohdin että liittyykö meidän sukuun Iitin historian kirjoittajan Armas Halilan kommentti että Heiskalan taloon oli tuolloin pesiytynyt "rikollista ainesta". Tuon ajan rippikirjan perusteella varkaudesta oli saanut Heiskalassa rangaistuksia monikin, myös Tanelin appi, mutta käräjillä sai Pekkolan Juho sakkoa kun oli mennyt ostamaan viinapannun "yleisesti varkaaksi tunnetulta henkilöltä". Yleinen uskomus on, että sukututkimus loppuu kun vastaan tulee ensimmäinen varas tai murhamies. Joten, nytkö se on ohi? Ei sentään, nyt on jo varma että Tanelista löytyy aineistoa kunnolliseen henkilökuvaan enemmän kuin melko kilteistä veronsa maksaneista jälkeläisistään. Taneli ei saanut lopullista tuomiota näillä käräjillä, vaan vasta talvella 1806 Asikkalassa, koska "rikosvyyhti" johti Nastolankin puolelle. Sitten kun selviää mikä vankila oli Tanelin kohtalo voi lähteä vaikka Riksarkivetiin tutkimaan vankiluetteloita, tai paremmassa tapauksessa tuo eli vielä 1809 jolloin Keisarillinen Senaatti teki ensimmäiset vankiluettelonsa, ja ne löytyvät Kansallisarkistosta.
Tästä tulee vielä mielenkiintoista.
Harri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)