Kiitos, mutta en polta!

Oletteko lukeneet Khaled Hosseinin romaanin "Leijapoika"? Sen luettuaan länsimainen lukija saa uusia ja katsantokannasta riippuen joko ennakkoluulottomampia tai entistä ennakkoluuloisempia näkymiä ihmisten elämään Agfanistanissa.

Kirjan perusteella voi paremmin arvioida, miksi Afganistan on juuri nyt otsikoissa kun kristillisen hihhulilahkon pastori poltti koraanin uhkauksensa mukaisesti.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tuomitsee sekä Koraanin polton Yhdysvalloissa että iskun YK:n työntekijöitä vastaan Afganistanissa. Obaman mukaan minkä tahansa pyhän kirjan häpäisy on erittäin piittaamatonta ja kiihkoilevaa.

Toisten uskomusten (naurettavienkin sellaisten) pilkkaaminen on mielestäni piittaamatonta ja kiihkoilevaa, siinä olen Obaman kanssa samaa mieltä, mutta vielä pahempi on se jos tällaisen pilkan kohde syyllistyy järjettömiin ylilyönteihin hyvitystä vaatiessaan.

Koraanin polttanut pikkuisen floridalaislahkon pastori (Jones) ei ole selväjärkisimmästä päästä, ja voisin hyvin kuvitella sen poppoon tekevän iskuja minne tahansa jos Jones kokee heitä pilkattavan. Jones ei silti ole mielestäni syypää YK-iskuun sinällään, vaan islamin - tämän "rauhan uskonnon" - räjähdysherkät uskovaiset ja nekin liberaalimmat muslimit jotka kuitenkin hyväksyvät moisen toiminnan muiden tekemänä.

Sekopää polttaa koraanin, ja looginen vastatoimi on Barack Obamaa kuvaavan nuken polttaminen ja 21 viattoman sivullisen murhaaminen? Kiitos, ei tällaista logiikkaa.

Typerä koraaninpoltto olisi jäänyt varmaan Afganistanissa huomiotta, ellei itse presidentti Karzai päättänyt nostaa sen kansansa huomion keskipisteeseen. Leijapojan luettuaan tietää varmasti että juuri talebanit eivät jättäneet Karzain uutisia sikseen, vaikka mediassa tällaista vasta epäillään. Mellakoiden aikana talebanit ovat yllyttäneet hyökkäämään mm. Yhdysvaltain tukemaan tyttökouluun Zargonassa, talebanithan eivät tyttöjen kouluttamista suvaitse. Nyt Karzain kuolemaa vaaditaan, vaikka hän juuri toi koraaninpolton esille ja vaati rangaistusta pastori Jonesille.

Kun pohtii Jonesia, huomaa yllättävästi että tuollaisten lahkojen ajatusmaailma on täysin yhteneväinen näiden muslimifundamentalistien kanssa, pohditaan vaikka yhdysvaltalaisten aborttiklinikoiden henkilökunnan murhia ja uhkailuja...

Anu Urpalainen blogivieraana

Blogista blogiin :)
Piti se tämäkin kokeilla, kun kerran tilaisuus oli.

Vaalit lähestyvät, enää jokunen hassu päivä. Olemme Anun kanssa monista asioista samaa mieltä, joten kun imatralainen olisi hyvä saada Arkadianmäelle niin olkoon se Anu.

Anun blogi 1.4.2011 - Harmaa talous - poiskitkettävä

Chilillä hoikaksi?

Sunnuntain ajanvietepaketti "Terveystieto" pläjähti postilaatikkooni, ja sieltä Hesarin välissä aamiaispöytään. Siinä ovat kaikki onnelliseksi ja terveeksi tekevät tuotteet yksissä kansissa erilaisten ravintolisien muodossa. Noin 30 erilaista kapselia joka päivä, eikä tarvitse enää kärsiä mistään vaivoista tai alentua lääkkeiden syöntiin. Olisiko tässä kehitysmaiden lapsille toivoa tulevaisuuteen?

Erityisesti kiinnosti chili/cayennekapselimainos, kun olen tulisen ruoan ystävä ja suunnittelin paraillaan illan ruokaa. Minulla ei ole tarvetta laihduttaa, mutta tekstin perusteella tulisten mausteiden kapsaisiini laihduttaisi nukkuessanikin.

10 vuoden piina hellitti - Autokauppiaan närästys loppui

Chilikasveissa on kapsaisiinia joka aiheuttaa kipua, eli polttelee mukavasti suussa ja kurkussa lajikkeesta riippuen. Terveystieto kertoo japanilaisissa tutkimuksissa selvinneen että juuri 200 mg chiliuutetta sisältää oikean määrän kapsaisiinia elimistön rasvanpolton kiihdyttämiseksi. "Lukuisat tutkimukset" osoittavat kapsaisiinin tehon. Lehdessä on mainittu "AJONOMOTO, 2007". Mieleen nousee silmälasipäinen japanilaistohtori siistissä valkoisessa takissaan. Väite piti tietysti tarkistaa.

Selvisi että Ajonomoto ei ole tutkinut mitään. Ajonomoto on japania, ja tarkoittaa natriumglutamaattia, jota japanilaiset käyttävät monissa ruoissaan mausteena yhtä paljon kuin wasabia. Sen sijaan AJINOMOTO on tutkinut chilin laihdutusvaikutuksia. Ajinomoto ei ole tutkija, vaan ravintolisiä valmistava yritys - ja kyllä, juuri se yritys jonka tuotteista yksi on juuri nämä chilikapselit. Ajinomoto käyttää kapseleihinsa vietnamilaista makeaa chililajiketta, jossa on niin oivallista kapsaisiinia että sille on pitänyt keksiä uusi terveyshenkisempi nimi "kapsiaatti". Artikkelin joutavaan pyörittelyyn haetaan tieteellisyyttä toteamalla että chiliuutteen "aktiivinen prinsiippi" on kapsaisiini :) Miksei "vaikuttava aine"? Filosofiassa aktiivinen prinsiippi on validi termi, mutta ei kemiassa ja fysiikassa. Ehkä kapsaisiini todella on jokin jumaluus tai saunatonttu.

Tälle tuotteelle on varmasti kysyntää laihdutti se tai ei. Se on tuttu, se yhdistelee mystisiä voimia ja kiinalaista lääketiedettä, siinä on aktiivisia prinsiippejä ja termogeenisiä komponentteja - ja siinä on bonuksena kromia, joka "tunnetusti" vähentää makeanhalua. Parasta kuitenkin taitaa olla, että näilläkään annoksilla kromia ja kapsaisiinia kukaan tuskin aiheuttaa itsellensä vahinkoa.

Kun pohtii perinteistä kiinalaista lääketiedettä, joutuu miettimään sitä että Kiinassa terveydenhuolto on merkittävä sosiaalinen haaste. Tarttuvien tautien osuus kuolemista on noin 20 %. Hengitystieinfektiot, hepatiitti ja tuberkuloosi lisäävät kuolleisuutta. Yleisiä ovat myös sydän- ja verisuonitaudit, depressiot ja itsemurhat. Mutta ehkä näihin ei ole perinteistä kiinalaista hoitoa.

Perinteinen kiinalainen lääketiede on tuhansia vuosia vanhaa. Kun länsimainen lääketiede keskittyy ihmisen anatomiaan, tutkii kiinalainen lääketiede ihmistä holistisesti. Eräs oleellinen asia kiinalaisessa lääketieteessä on, ettei kipu ole koskaan sairauden syy.

Nyt lähden laittamaan enchiladoja ja lihakastiketta, cayennea siihen tulee ihan normaaliannos. Kromin saannin takaa herkullinen täysjyväruisleipä. Ja ei kun laihtumaan.

Karkaileva sotilas

Maaliskuussa kävin Krigsarkivetissa Tukholmassa tutkimassa sotilasesi-isääni Taneli Störiä. Tutkimuksen valossa tosin Taneli koetti olla kaikkea muuta kuin sotilas.

Krigsarkivetissa on varsin hyvä palvelu muutenkin, kohtuullinen ruotsin ja ruotujakolaitoksen tunteminen parantaa kokemusta entisestään. Oivalsin vasta paikan päällä että esimerkiksi sotilasrulliin käsiksi pääseminen ei edellyttänyt matkaa Tukholmaan, digitoituun aineistoon pääsee käsiksi omalta työasemalta ostamalla määräaikaisen lisenssin. Sotaoikeuden pöytäkirjoja ei ole digitoitu, joten matka Tukholmaan oli perusteltu, kun merkittävin herra Störistä kertova aineisto oli peräisin niistä. Toisaalta matkustaminen on aina mukavaa, ja tänä päivänä lento Tukholmaan ja takaisin maksaa reilusti vähemmän kuin junalippu Imatralta Helsinkiin ja takaisin.

Artilleristen vid Second Majorens i Sveaborg förlagde Compag: N:r 73. Daniel Stöör i Augustii Månad 1792 olofligen från dess Station afvikit, och med sig tagit honom till bruk och nyttjande från Compagniet öfverlämnade Munderings persedlar, bestående af Hatt, Jacka, Väst och Byxor den han förstördt.

Tanelin tarina sai lisää sisältöä, tuskin vielä ihan elokuvakäsikirjoitukseen saakka. Tietenkin voisi täyttää aukkopaikat fantasialla, parilla vampyyrillä ja salaliitolla vaikka, niin olisi nykymuodin mukainen kässäri :)

Taneli kertoi karanneensa Suomenlinnasta tykkinsä asemasta armeijaelämän rasitusten vuoksi. Mukanaan hän vei armeijan vermeet ja teki niillä jonkin verran tienestiä Hämeenlinnassa. Hämeenlinnasta Tanelin tie vei Kymenlaaksoon Venäjän keisarikunnan puolelle, ilmeisesti Valkealaan. Kustaa III:n sota oli päättynyt pari vuotta sitten ja Iitin rajaseudulla tungeksi karkureita ja rikollisia. Venäjältä Taneli palasi Ruotsin puolelle Iittiin ja esiintyi sahatyöläisenä, jollei sitten jopa ollut sahalla töissä. Niin tai näin, vuonna 1796 luutnantti Colliander oli värväämässä väkeä Savon Jääkärikomppaniaan, ja nimellä Anders Lindgren esiintyen Taneli sai värväyskirjeen jota hän sitten käytti henkilöllisyystodistuksena. Tämän paperin turvin hän matkusti Vihtiin, jossa veli Iisakki oli pappilan torpparina. Vihdissä Taneli suoritti sarjan varkauksia ja jäi lopulta kesällä 1796 kiinni ja vietiin vangittuna Helsinkiin.

Helsingissä väärästä henklöllisyydestä ei ollut apua, vaan Taneli tunnistettiin karanneeksi tykkimieheksi ja passitettiin sotaoikeuteen saamaan rangaistuksen myös karkuruudesta ja kruunun omaisuuden hukkaamisesta.

1.§. Se cuin ensimmäisen erän warasta calua eli rahaa, ylitze kymmenen talarin; tehköön sackoa colme kerta nijn paljon cuin sen warastetun hinda on. Jos ei hän woi sackoa maxaa; kärsiköön ruumillans, cuitengin ei corkiammalda, cuin warcauden werran jälken

.

Oikeudenkäynnin aikana ilmeni, että Taneli olisi syntynyt Perniössä 1769 tai 1770. Vuonna 1805 varastetun viinapannun myyntijupakan aikanahan Taneli kertoi että oli perinyt veljensä kanssa Turun läänissä asuvan isänsä ja siten saanut osia pannusta, joten syntymäpaikka vaikuttaisi olevan totta. Tässä riittää vielä tutkimista, samoin kuin siinä, mihin linnoitustyöhön Taneli 1806 tuomittiin ja missä hän lopulta menehtyi. Palataan taas...

Talvisotaa Helsingissä 1.12.1939

Tapani Tuuran (isän serkku) kirje siskolleen Tuovi Tuuralle Orimattilaan.
Pikku lisäyksen loppuun on kirjoittanut Aune Hirvelä (isoisän sisko).

Päivätty Helsingissä 1.12.1939

Rakas Tuovi.

Istumme ja odotamme iltauutisia, Aune-täti ja Hertta kutovat. Annikki yrittää nukkua ja minäkin yritin nukkua, mutta kun siitä ei tullut mitään, mietimme mitä minun pitäisi tehdä ja keksimme että pitäisi kirjoittaa teille, kun varmaan olette levottomia kohtalostamme. Ilmoitan kohta että kaikki on hyvin.

Hertta ja Annikki olivat meillä viime yön ja ovat edelleen tästä lähtien. Tässä talossa on nimittäin loisto pommisuoja, joka on kallioon hakattu. Sinne mahtuu useita satoja ihmisiä, ja on siellä niitä ollutkin aika lailla. Lehdistä ja radiosta olette saaneet tietää Helsingin kuulumisia. Eilen venäläiset lentokoneet pääsivät pilvien suojassa aivan kaupungin kohdalle ja alkoivat pudottaa pommeja samalla hetkellä kun ilmahälytys annettiin. Sen tähden ne saivat niin paljon tuhoa aikaan, kun ihmiset eivät kerinneet suojautua. Tänne lähistölle putosi pari pommia ja ne särkivät aika lailla ikkunoita aivan naapuritaloista, mutta meidän talossamme ei ole yksikään ikkuna rikkoutunut.

Radiossa tuli juuri erittäin lohdullisia tietoja. Sellaisia tietoja minä ainakin olen odottanut sieltä koko päivän, mutta niitä taitaankin tulla vain iltaisin. Niiden perusteella voi odottaa ilmahyökkäysten vähenevän, tai ainakin oppivat pelkäämään. Rintama ei tule pettämään ainakaan puoleen vuoteen asiantuntijain lausuntojen mukaan. Merellä venäläiset eivät saane aikaan muuta kuin ehkä valloittavat ulkosaaria. Maihinnousuhyökkäykset ovat tuomittuja epäonnistumaan miinoituksen ja "rantapyssyn" ja karikkoisen saariston takia. Ilmasta uhkaa sittenkin suurin vaara, mutta sekin on suhteellisen pieni harvaanasutussa maassamme.

Jos vain pysymme rauhallisina ja rohkeina, kestämme hyvinkin nuo puoli vuotta, sen jälkeen on mieliala varmaankin kypsynyt otolliseksi vallankumoukselle Venäjällä ja toisaalta voi maailmantilanne kehittyä meille otolliseen suuntaan: Balkanilla voi tulla riita ja hyvän menestyksemme rohkaisemana voi pikkuveljemme eteläisine naapureineen riisua venäläiset varuskunnat aseista, mikä voi muodostua melko helpoksikin, kunhan ne ovat saaneet jonkin verran tutustua "kapitalistiseen yhteiskuntajärjestykseen" varuskunnissaan. Sillä ne tekisivät meille suoranaisen palveluksen, kun venäläiset eivät voisi käyttää sikäläisiä tukikohtia meitä vastaan.

Tänään iltapäivällä pudotettiin pommeja m.m. Hertan työpaikan lähistölle, mutta ne eivät aikaansaaneet huomattavia vaurioita. Pienehkö puutalo oli syttynyt tuleen Sörnäisissä.

Taas tulee uutisia radiosta. Näyttää siltä, kuin saisimme nukkua yömme rauhassa. Aijomme kuitenkin kaiken varalta pitää vartiota, jotta varmasti heräisimme hälyytyksen sattuessa. Sireeni on kyllä aivan naapuritalon katolla ja herättäisi vaikka karhun talviunestaan, mutta kun viime yönä ei järjestetty vartiota, kävi niin, ettei kukaan osannut kunnolla nukkua, kun jokainen pelkäsi ettei kukaan heräisi sireenin ääneen.

Isä on lähtenyt tänä aamuna viemään perhettä Myrskylään. Heillä on myös kaikki hyvin.

Sinä olet kai saanut tähyillä taivasta silmä kovana. Kehoittamattakin osannet pitää niin tarkkaa vahtia kuin tilanne vaatii. Siitä voi riippua helsinkiläistenkin turvallisuus. Eilinen pommitus muodostui niin tuhoisaksi juuri sen takia ettei hälyytystä annettu ajoissa.

Seimen mamma ja Liisa olivat päivällä meidän talomme pommisuojassa, kun sattuivat olemaan samassa talossa olevassa ravintolassa hälyytyksen sattuessa. Heilläkin on kaikki hyvin, pikku "Bimbokin" oli saatu lähetetyksi maalle juuri ennen hälyytystä.

Itse olen lähtövalmiina, odotan liikekannallepanoa tai "käskyä ylimääräisiin harjoituksiin saapumisesta". Se että yleistä liikekannallepanoa ei ole vielä julistettu, osoittaa ettei tilannetta pidetä vielä aivan pahana.

Terveiset meiltä kaikilta teille kaikille. Kirjoittakaa sieltä Orimattilan ja Lahden kuulumisia. Tapani

En tiedä vielä tuleeko Eläinl. osasto muuttamaan pois Helsingistä. Toistaiseksi olemme vielä täällä joskaan työnteosta ei tule mitään. Voikaa nyt kaikki hyvin ja olkaa rohkeita. Kuinkahan Lahdessa voivat? Aune

Hyvää joulua ja uutta vuotta

Tästä innolla vuoteen 2010.

Vuoden alussa olen menossa Tukholmaan Krigsarkivetiin tutkimaan Taneli Stör eli Heiskalan sotilasuran tapahtumat. Tänä vuonna aikaa on kulunutkin enimmäkseen hänen oikeusjuttujensa lukemisessa vuodelta 1805. Good boy gone bad?

Ilman johtolankaa, vai Todistettavasti syyllinen?

Olen katsonut vuoden 2006 jälkeen telkkaria uskomattomat määrät kun verrataan vaikkapa vuoteen 2005. Siispä tiedän, että Ilman johtolankaa -sarjassa FBI:n etsivät etsivät kadonneita ihmisiä ja Todistettavasti syyllinen -sarjassa Philadelphiassa selvitetään selvittämättömiä juttuja vuosien takaa.

Vaikka en olekaan noiden TV-sarjojen ehdoton fani, sarjojen ideat ovat lähellä sukututkimuksen kiinnostuksen kohteita - ehkä ne siksi miellyttävät. Ne sarjat joihin vuoden aikana olen ehtinyt tykästymään kuuluvat Amazing Race, House, Taisteluplaneetta Galactica, Frasier, Myytinmurtajat... ja ne eivät liity sukututkimukseen mitenkään. Ei myöskään Kupla tai Rimakauhua ja Rakkautta. Taneli Juhonpoika Heiskalan eli Störin varaan voisi rakentaa yhden jakson kummassakin edellä mainitussa dekkarisarjassa. Juonenkäänteissä voitaisiin pohtia mihin Taneli hävisi oikeudenkäynnin jälkeen, ja oliko hän lopultakaan syyllinen vai vain lavastettu syntipukki?

Vaikka en olekaan noiden TV-sarjojen ehdoton fani, todettakoon että sarjojen ideat ovat aika lähellä sukututkimuksen kiinnostuksen kohteita. Ehkä ne siksi miellyttävät.

Muistatteko Tanelin tarinan? Kuutisen vuotta sitten hän oli se esi-isä joka "ilmestyi" jostain Iittiin ja "katosi" sitten. Termit ovat sukututkijoiden yleisesti käyttämiä, vaikka eihän Taneli kuitenkaan mistään tupsahtanut eikä kadonnut kuin savuna ilmaan - kaikkia tarvittavia asiakirjoja vain ei ole vielä löytynyt hänen koko tarinansa kertomiseen. Pari vuotta sitten hänestä tuli esi-isä joka varasti viinapannun Oravalan kartanosta ja jäi siitä kiinni.

Tutkimukseni ei ole päivittynyt nettiin, mutta olen sitä kuitenkin tehnyt. Juuri äskettäin löysin Hämeenlinnan Maakunta-arkistosta Iitin ja Asikkalan käräjäkuntien varsinaisten asioitten pöytäkirjoja 1805-1806 joissa Taneli esiintyy vahvasti. Sen mukaan hänestä tuli esi-isä joka tuomittiin linnoitukseen pakkotyöhön. Muistaessani - erinomainen palvelu tuolla Hämeenlinnan Maakunta-arkistossa. Hyvää palvelu on muissakin tuntemissani arkistoissa (Turussa, Mikkelissä ja Kansallisarkistossa), mutta Hämeenlinnassa palvelu on jotenkin erityisen miellyttävää. Kuvattuja sivuja tuli satakunta, mukana muun muassa Tanelin papinkirja.

Tykkimies Taneli oli erotettu Adlercreutzin komppaniasta varastelun vuoksi. Tykistö on hyvä aselaji, sääli että Taneli ei pärjännyt siellä. Ehkäpä Adlercreuzin rullat kertoisivat enemmän? Papinkirjaksi edellämainittu oli aika huono, edes Tanelin vanhemmat eivät käyneet siitä ilmi, mutta se papinkirja olikin annettu vain Tanelin naimisiinmenoa varten, kuten Vihtiläinen pappi kirjoitti, ja siinä todisteltiin että Taneli on naimaton.

Mitä viinapannuun tulee, rikosvyyhtiin liittyi muitakin henkilöitä eikä Taneli tunnustanut koskaan mitään, mutta rangaistusta napsahti 40 paria raippoja ja 2 vuotta linnoituksessa. Taneli olisi siis päässyt vapaaksi vuonna 1808. Niiden vuosien vaiheilla vaimo Marja-Liisa kuitenkin jo menee uusiin naimisiin, joten Tanelin on ilmeisesti siihen mennessä täytynyt kuolla. Vai kadota? Etsivät - töihin.

Antti Rainio - Taneli Heiskalan pojan pojan pojan poika.

Mutta se, mikä todella ärsyttää

...on se, kun joku sieppaa työsi ja käyttää sitä hyväkseen.

Minun (viime aikoina päivityksellisti laiminlyödyn) sivustoni nimi on Historimi.net. Ehkä joku teistä on joskus vahingossa kirjoittanut selaimeen url:ksi www.historismi.net.

Minähän loin vuonna 1997 sukututkimukseni esittelyyn sivuston osoitteeseen http://www.saunalahti.fi/hirvela ja nimesin sen - lähes alusta saakka - Historismi.Net" -sivustoksi, mutta em. domainia en koskaan rekisteröinyt. Sivustolla käy tänäkin päivänä muutama tuhat selaajaa kuussa etsimässä sukututkimusneuvoja ym.

Vuonna 2005 suunnittelin www.historismi.net -osoitteen rekisteröimistä. Tarkistin sen olevan vapaana, mutta asia jäi. Vuonna 2006 päätin toteuttaa rekisteröinnin, mutta havaitsin että osoite ei ollut enää vapaa. Harmissani katsoin kuka ehti minua ennen, ja yllätyksekseni havaitsin että sivustolla on osaksi minun sivustoltani poimittuja otsikkoja linkkeinä jotka kaikki avaavat tietyn kaupustelusivuston linkkejä.

Mitään varsinaista sisältöä tai toiminnallisuutta ei minun sivustoltani kuitenkaan ole kopioitu. Tarkoitan että esim. Pekka Kosonen ja Harri Hirvelä ovat nimiä jotka eivät sinällään ole minun yksityisomaisuuttani, eikä tältä huijaussivulta niitä yhdistetä minuun tai miainittuun esi-isääni. Vastaavasti sivustoni haetuinta tietoa ovat "Vanhat nimet", "Lyhenteet ja termit", "Sukutaulut", "Rahan arvo" ym. otsikoitten alle keräämäni tiedot - ja tämä huijarisivusto käyttää niitä kaikkia noiden samojen kaupustelulinkkien avaamiseen.

Päätin silloin etten puutu asiaan. Nyt 2008 olen heräämässä toisiin ajatuksiin. Linkkitekstit ja nimet eivät voi olla vain minun omaisuuttani, mutta esiintyessään yhdessä ne muodostavat yhtenäisen teoksen.

Olen siis joutunut domain-nimien kaappauksen kohteeksi. Kiusallinen taho on huomannut hyvät ja suositut web-sivut ja on rekisteröinyt ne minun sivuihini liittyvien hakusanojen kanssa itselleen anonyymisti. Itse rekisteröinti on tehty Brittiläisen NameKing-palvelun kautta anonyymisti, mutta rekisteröijä lienee kotoisin jostain veroparatiisista.

Tietoturva ry:n pj. Pete Nieminen kertoo:

Tämä on vastaavanlaista haitantekoa kuin roskapostittaminen. Itse syyllistä on todella vaikeaa saada vastuuseen. Vaikka nettiin aineiston tekijöiden toimesta julkisesti julkaistuja aineistoja yleensä todetaan tekijänoikeuslainsäädännön puolesta saavan uudelleenkäyttää, nimenomaan mainitsemasi esitystapa tuo sinulle niihin tekijänoikeuden.

Nieminen suosittelee että jos haluan saada Historismin rekisteröidyksi, minun on tehtävä se esim. Historismi.org -nimellä. Mutta minäpä pohdin että samalla hyödynnän tuota varasta jos nimet edelleen ovat niin lähellä. Siispä - sivuston nimi tulee vaihtumaan tänä vuonna ja samalla nimellä rekisteröidään url. Ideoita uudeksi nimeksi?

Tuisku-Camenaeukset verkossa

Vuoden ensimmäinen Tuisku -lehti oli kannettu postilaatikkooni tänään. Lehdessä oli minulle henkilökohtainen viesti.

Tai, ei nyt niin henkilökohtaiseksi tarkoitettu, mutta pisti kipeästi ja niinpä lopulta muistelin miten näitä blogeja oikein kirjoitetaan. Tuisku 1/2008 sivulla 13 puheenjohtaja Pauli Helén kirjoittaa:

Poikkesin verkkoon katsomaan, mitä mahtaa löytyä, kun googletan sanoille "Tuisku" ja "Camenaeus"... ...Toinen osuma oli Harri Hirvelän Historismi.Net.Blog jossa kerrotaan TC- ja Kollin-sukujen yhteenliittymistä. Niitäkin on useita Harrin omissa esivanhemmissa.

Olihan Pauli muistanut mainita varsinaiset Historismi -sivutkin, totta kai. Siitä kun viimeksi olen "edellisessä elämässäni" päivittänyt Historismisivuston tietoja, on kulunut jo kohtuullisen paljon aikaa. Pikkuveli Henri kommentoi 3.6.2008 Judas Priestin keikalle mentäessä siihen tyyliin että alkaako sukututkimusinto jo loppua kun ei sivustoa ole päivitetty kertaakaan kesän 2006 jälkeen.

Olkoon tämä vain osoitus siitä kuinka vauhdilla aika virtaa vähän yli nelikymppisellä. Viime viikolla oli vuosituhannen vaihde. Nyt on perjantai 13. päivä 2008. Sukututkimus ei ole lopahtanut - päin vastoin, kuten seuraavistakin viesteistä näette - mutta nettiuupumus(ko) se on iskenyt?

Mahdollista. Kaikki nettiprojektini ovat rokulipäivää viettämässä. Eniten olen ollut Legacy -käännösprojektin parissa. Sekin alkoi aikanaan versiolla 5, ja nyt mennään jo seiskassa! Reaalielämässä olen nauttinut kotiseutumatkailusta Imatra - Helsinki. Sitä se etäromanssi teettää. Onneksi. Aikaa on kulunut mutta ei sitä olisi voinut paremmin viettää :)

Nyt tuumasta toimeen - syksyyn mennessä täässä blogissa ja sivustollani puhaltaa taas ihan uudet tuulet.

Hyvää joulua ja uutta vuotta taas

Vuosi katosi johonkin. Kesäkuun jälkeen mielen valtasi kevätmielinen neito, ja vaikka sukututkimuskin on edistynyt, netin ylläpito jäi olemattomiin. Uutta yritystä 2007!

Sukututkimus harrastukseksi

Sukututkimus oli esillä Imatralla, Mansikkalan Urheilutalolla pidetyillä Harrastemessuilla 28.-29.5.2007.

Siellä olin minäkin muiden mukana kertomassa sukututkimuksen kiinnostavuudesta ja hauskuudesta. Mukaan oli pyydetty sukukirjoja esiteltäväksi, joten minulla oli mukanani Kaarlo Tiesmaan uunituore Tidström-Tiesmaa -sukukirja mallina hyvin tehdystä tutkimuksesta ja sukukirjasta.

Olin varautunut esittelemään nettisivuston käyttöä sukututkimuksessa, mutta yhteyttä ei sitten lopulta ollut, mutta ei se nyt lopultakaan haitannut. Hyvä tapahtuma.

Hyvää joulua ja uutta vuotta!

Vuosi 2001 - puheenjohtaja muistelee

Minulla on se edessäni, valokuva-albumin kätköstä esille ottamani valokuva Imatran Nuorkauppakamarin puheenjohtajasta mallia 2001, hyvin säilynyt huolimatta kuluneista vuosista. Siis se valokuva, joka otettiin Aulangolla syysvuosikokouksen yhteydessä ja jonka naapuri albumissa on - juuri siksi - alueen 6 puheenjohtajien yhteispotretti. Kuva on edelleen valokuvaamon pahvikehyksissä. Minä siinä tietenkin olen. Katselen sitä vähän hämmentyneenä.

Ensinnäkin, Imatran Nuorkauppakamarin komeat käädyt ovat puvuntakissa väärin kiinni, minkä vuoksi käädyt valahtavat hieman liian alas eivätkä seuraa puvun rintamuksen leikkausta. Muutama tunti kuvan ottamisen jälkeen Niina Kenttämaa saapuessaan kokouksen iltajuhlaan havaitsi virheen ja kaudestani jäljellä olevan muutaman kuukauden loppuun saakka kannoin käätyjä muodollisestikin oikein. Toiseksi, käätyjen toinen norppa puuttuu ja muistan ennen kuvaukseen lähtöäni kontanneeni hotellihuoneeni kylpyhuoneen nurkasta nurkkaan säilytyspussi kourassani kadonnutta etsien. Norppa löytyi lopulta turvallisesti kotoani säilytyslaatikostaan. Ilmeeni ei välttämättä paljasta että saapuessani edellisenä päivänä hotelliin Aulangon kivikova mariannekarkki lohkaisi palan poskihampaastani. Jokainen jolla on ollut lohjennut hammas, tietää kyllä että sitä lohkeamaa ei voi olla tunnustelematta kielenkärjellä muutamaan ensimmäiseen päivään.

Vuonna 2000 syksyllä olin ehdokkaana kunnallisvaaleissa ja toisaalta tarmoni kohdistui MBA-opintojeni opinnäytetyöhön sekä vauhdilla etenevään sukututkimukseeni. En juuri ehtinyt seuraamaan kamarin tapahtumia, hoidin vain välttämättömät varapuheenjohtajuuteni liittyvät tehtävät. Jarmo Johansson soitti joulukuussa 2000 ja ilmoitti että uutta puheenjohtajaa ei ole, ellen minä ryhdy. Toiminta loppuu. No - valtuustopaikka jäi saamatta, opinnot olivat valmiit eikä minulla ollut aikomusta jäädä historiaan henkilönä jonka yhteistyökyvyttömyyteen Imatran Nuorkauppakamari kaatui. Varmasti joku muu olisi noussut esiin, mutta minä sanoin että ok. Mennään näillä eteenpäin. Kiireitä riitti töissä ja siinä rytäkässä tuli polkaistua vuoden 2001 toiminta käyntiin - muutamia asioita vain ei koskaan käyty lävitse - mm. että kuinka niitä käätyjä kannettiin. Eurooppakokouksessa Tampereella toukokuussa 2001 eivät paikallisyhdistysten puheenjohtajat kantaneet käätyjä, joten virhe ei ehtinyt kansainväliselle tasolle.

Kauteni alussa INKK siirtyi web-aikaan aktiivisen internetsivuston ja useampia kertoja vuodessa ilmestyneen Inkeri E-Zinen muodossa. Digikamerat olivat juuri tulleet tavallisenkin kuluttajan saataville ja Sony Mavica tuli todella tarpeelliseen käyttöön webin ja zinen kuvituksessa. Mavicalla napatussa digikuvassa Tampereen EU-kokouksesta poseeraamme Kirsin kanssa, Kirsi iltapuvussa ja minä sen ainoan kerran smokissa. Olisi siinä käädyt olleet vielä hieno lisä. E-Zine sai hyvää palautetta, vaikka vanhaa Inkeriä paperiversiona jotkut vielä kaipasivatkin. Kauteni mottona oli ?back to the basics? ja tarkoituksena palauttaa toiminnan aktiivisuus ja perinteiset tapahtumat veret seisauttanutta vuosikokousta 1997 edeltäneelle tasolle. Jäsenmäärän kasvattamiseksi vein läpi esityksen että jokaisen koejäsenen on tuotava koejäsenyytensä aikana kaksi uutta ehdokasta seuraavalle koejäsenkaudelle. En muista toiko Timo Suikki ensimmäistäkään, mutta hän sai sen anteeksi koska suostui seuraavaksi puheenjohtajaksi. Perustin uuden hallitusviran ?Master of Ceremonies? jonka tehtävänä oli kaudellaan valvoa että kokouksissa ja tapahtumissa noudatetaan kamarin perinteitä ym. protokollaa. Lisäksi MC:n virasta tehtiin siten periytyvä että edellisen vuoden IPP:stä tulee automaattisesti MC, tarkoituksena oli saada hallitukseen pysyvyyttä ja kokemusta.

Toivoakseni vuosi 2001 antoi Timpalle pohjan ponnistaa. Kaikki perinteiset tapahtumat toteutuivat. Toimintatapani ja tapani ilmaista asioita eivät olleet kaikkien mieleen - ilmeisesti toiset tykkäsivät koska kunniajäsenyys tupsahti parin vuoden päästä. Nyt marraskuussa 2006 palaan tämän jutun alkulähteille Aulangolle katsomaan onko siellä vielä vuoden 2001 JC-henki elossa.

Muista maailmoista

Terveisiä Itä-Lapin jängiltä, tuntureilta ja soilta. Oli mukava kerätä voimia syksyn haasteisiin, tutkimukseen, työhön ja muuhun elämiseen. Kun on viikon ajan ollut enemmän ja vähemmän luonnon voimien armoilla, ensimmäinen kotisohvalla katsottu toimintaleffa herätti muistuttamaan että elokuvissa moni asia on yleensä toisin. Oletteko TE joskus pohtineet asioita jotka ovat mahdollisia vain elokuvissa? Monet elokuvat esittävät maailman joka näyttää tutulta, mutta jonka luonnonlait ovat jostain toisesta maailmasta. Muutamista mahdottomuuksista on tullut elokuvissa jo kliseitä. Kirjoitin tämän tekstin jo vuonna 2003 Imatran Nuorkauppakamarin E-Zineen, nyt oli mukava löytää se Internetin Wayback Machinen avulla. http://www.archive.org/web/web.php - nauttikaa

Kipinöivä teräs

Terroristi päräyttää pitkän sarjan konepistoolillaan sankarin juostessa karkuun teollisuushallin käytävää pitkin. Luodit kimmahtelevat. Tämän uskoisi olevan jännittävää sellaisenaan, mutta elokuvaohjaajat uskovat että sitä pitää vielä jotenkin tehostaa. Niinpä erikoistehosteet, jotka ovat esittävinään kimpoilevia luoteja, iskevät ilmoille kunnon kipinäilotulituksen, vaikka tavalliset käsiaseenluodit eivät iske minkäänlaista kipinää edes teräkseen osuessaan. Valtaosa luodeista nimittäin on kuparivaippaista lyijyä, eikä se kipinöi osuessaan. Juuri sen vuoksi esim. kemianteollisuuden huoltomiehet käyttävät kupari- tai lyijyvasaroita siellä missä voi olla syttyviä kaasuja tms. Teräsluoti kipinöi mutta sen kipinät näkyvät erittäin heikosti, muistelepa omaa teräsvasaraasi - oletko nähnyt kipinöitä? Samaten elokuvien punahehkuiset terästehtaat kipinäsuihkuineen ja altaineen täynnä sulaa massaa ovat mahdollisimman kaukana ainakin Imatra Steelin standardeista. Luodit kuumenevat osuessaan kiinteään kappaleeseen, mutta eivät ne silloinkaan välähdä ja kipinöi. Teräsvaippainen luoti voi tietyissä oloissa kipunoida osuessaan metalliin tai sopivaan kiveen, mutta tuloksena ei ole sellainen tähtisade kuten elokuvissa.

Entä voisiko kipinöinnin syynä olla fosforiluoti? Voisi. Ne on kehitetty juuri siksi että konekivääriampuja voisi päätellä välähdyksistä minne on ampumassa, koska - kuten äsken kävi ilmi - tavalliset luodit eivät kipinöi. Oikien hyvillä kontakteilla terroristillamme voisi olla käytössään fosforiluoteja ja niiden lisäksi jopa ase jolla niitä voisi ampua. Välähteleviä luoteja ei minun mielestäni tarvita. Vakavahenkisissä elokuvissa niitä ei yleensä näekään. Aitous voi olla jopa dramaattisempaa. Esimerkiksi elokuvssa "Pelastakaa sotamies Ryan" ääni, joka syntyi kun luodit iskivät maihinnousualuksien palkkeihin sotilaiden vyöryessä eteenpäin, oli todella hyytävä.

Liekehtivät autot

Lapissakin käytin Primuksen keittimessä polttoaineena bensiiniä.

Elokuvissa autot nykyisin syttyvät liekkeihin samalla hetkellä kuin ne törmäävät mihin tahansa. Korkealta putoava auto räjähtää siinä silmänräpäyksessä kun se osuu maahan. Onneksi todellisuus on muuta. Että bensiini syttyisi palamaan, pitää sitä olla ilmassa juuri oikeassa suhteessa. Oikea suhde on 0,8-6,0% bensiinihöyryä ja loput ilmaa, muuten bensiini ei syty, puhumattakaan että räjähtäisi. Bensan pitää siis höyrystyä ennen kuin se voi palaa. Se ei ole valtava ongelma, koska bensiini höyrystyy hyvin helposti. Lapissakin käytin Primuksen keittimessä polttoaineena bensiiniä.

Jotta auto törmätessään räjähtäisi, sen bensiinitankin tulee rusentua ja sumuttaa bensiiniä suurelle alueelle höyrystymään ja sekoittumaan ilmaan. Sitten jonkin pitää sytyttää se. Autojen bensatankit on rakennettu kestämään melkoisia kolareita, ja yleisimmät kipinän lähteet ovat toisessa päässä autoa. Elokuvissa sen sijaan bensatankit ovat heppoisia ja bensiinin höyrystyminen tapahtuu sekunnin murto-osissa, seoksesta tulee aina räjähtävä ja sytyttävä kipinä löytyy aina. Jos näin olisi, huoltoasemilla pamahtelisi autoja toistuvasti tankkauksen yhteydessä.

Tosielämässä edes palamaan syttynyt kolariauto ei hevin räjähdä. Palo syttyy yleensä moottoritilassa ja leviää sitten taaksepäin, mutta bensiinitankki ei räjähdä ellei siinä ole reikää josta liekit pääsisivät sisään, eikä sittenkään jos sillä hetkellä tankin sisäpuolella ei ole juuri tuota oikeaa seosta ilmaa ja bensiinihöyryä. Kolaripaikalle auttamaan tulevat ihmiset ovat monasti nykyisin niin huolissaan auton räjähtämisestä, että kiskovat loukkaantuneet ulos kolariautosta heidän vammojensa laadusta piittaamatta.

Loppumattomat ampumatarvikkeet

Yleisöhän ei ole kiinnostunut sellaisista asioista kuten lataaminen, lipastaminen tai ampumatarvikkeitten loppuminen, joten niitä ei elokuvissa näytetä.

Todellinen action-sankari valitsee .45 kaliiberin Mac 10 -konepistoolin, koska sen tulinopeus on 1000 luotia minuutissa. Sen lippaaseen menee 30 panosta. Elokuvissa annetaan aseen laulaa jopa minuutteja kerrallaan. Yleisöhän ei ole kiinnostunut sellaisista asioista kuten lataaminen, lipastaminen tai ampumatarvikkeitten loppuminen, joten niitä ei elokuvissa näytetä. Mac 10 tyhjenee 1,8 sekunnissa sarjatulella. Jos sankari joskus tyytyisi ampumaan yhtäsoittoa niinkin lyhyen ajan kuin 3 minuuttia, sylkee ase siinä ajassa n. 3000 lyijynpalasta, á 15 g kappale. Se tekee 45 kg. Siinä ei ole mukana 3000 hylsyn painoa eikä tarvittavien 100 lippaan painoa. 3 minuutin yhtäjaksoinen ammunta tekee kevyestä konepistoolista takuuvarmasti tulikuuman metalliromun, mutta ei se kestä edes niin pitkään. Tosi sankarilla on Mac 10 kummassakin kädessä. Elokuvissa ei muuten koskaan näytetä niitä ammuslaatikkopinoja raahaavia apulaisia joiden on pakko olla jossain siinä sankarin vierellä satakiloisine lasteineen.

Helisevät ikkunat

Ilmeisesti Hollywoodissa kukaan ei ole koskaan saanut lasista haavaa esim. sormeensa. Rikkoutunut ikkuna merkitsee yleensä tuhansia erittäin teräviä särmiä. Lasi saa aikaan verta vuotavan viiltohaavan vaivattomasti, voimaa ei tarvita. Elokuvissa sen sijaan isoista laattalasisista ikkunoista hypitään lävitse ilman pienintäkään naarmua.

Todellisuudessa laattalasin paino ja sen liikuttamiseksi tarvittava voima tekevät hyppääjästä selvää. Isot putoavat lasinpalaset toimivat kuin giljotiinit, eivätkä lasinsirpaleet väisty, vaan ne pyrkivät pysymään siinä missä ovat. Ne saa siirretyksi vain voimaa käyttämällä. Jos tämän voiman tarjoaa hyppääjä joka painautuu rikkoutuneiden ja rikkoutuvien lasinsirpaleitten reunoja ja kulmia vasten, jälki on rumaa. On ihmisiä jotka ovat vahingossa pudonneet ikkunasta lävitse naarmuitta. On myös Ebola-viruksen saaneita, joita se ei ole tappanut. Kummassakaan tapauksessa todennäköisyys jäädä henkiin ei ole erityisen suuri.

Turvalasi ja laminaattilasi ovat asia erikseen, mutta ei niihinkään ole mukava päätään lyödä. Elokuvissa käytetään turvalasia, ja rikotaan se räjäyttämällä juuri ennen kuin stuntti menee siitä lävitse. Tai sitten käytetään sokerista tehtyjä lasimaisia levyjä, jotka hajoavat kuin lasi mutta eivät tee teräviä reunoja. Tai sitten käytetään vastaavia muovivalmisteita.

Lasin vetovoima

Sankari seisoo sivukadulla autuaan tietämättömänä autosta joka lähestyy haulikonpiippu ikkunasta sojottaen. "PAM". Sankari lentää osuman voimasta metrin taaksepäin suoraan näyteikkunasta läpi. Onneksi kaverilla oli luodinkestävät liivit. Jos ei ole käytettävissä näyteikkunaa, sitten sankari lentää päin pullopinoa, valtavaa peiliä tai jotakin muuta lasiesinettä. Jos emme tietäisi paremmin, voisi olettaa että lasi vetää ammunnan uhria puoleensa.

Itse olen kymmenvuotiaana pikkupoikana juossut puoliksi kerrostalon lasioven läpi Uittamon Jalustinkujalla - lasissa oli jokin vialla, onneksi.

Elokuvantekijän selitys kuuluu että sankari lentää haulien osuman voimasta taaksepäin, ja lasi oli paikalla vain sattumalta. Ei tässä maailmassa. Haulien osuminen luotiliiviin on kimmoton törmäys. Sen sankarin, johon osuu, liike-energia on pienempi kuin haulien liike-energia oli ennen osumaa. Energiaa ei katoa yhtään, se joko muuttuu lämmöksi tai katkaisee jonkin kylkiluun sankarilta. Mutta jos energia voikin noin muuttaa olomuotoaan, liikemäärä ei voi. Sankarin liikemäärä on sama kuin haulien liikemäärä ennen osumaa. Tarkastelemalla liikemäärän säilymistä voidaan laskea, lentääkö osuman saanut taaksepäin. Jos hän painaa 80 kg ja haulit 32 g, ja haulit liikkuvat 486 m/s, saadaan lukion fysiikalla osuman saaneen henkilön nopeus osuman jälkeen: 0,193 m/s eli n. 1,2 km/h. Useimmat tämän blogin lukijat pystyvät kävelemään ainakin 6 km/h nopeudella eivätkä silläkään vauhdilla kävele ikkunalasin lävitse. Itse olen kymmenvuotiaana pikkupoikana juossut puoliksi kerrostalon lasioven läpi Uittamon Jalustinkujalla - lasissa oli jokin vialla, onneksi.

Liikemäärän säilymisen laki antaa toisen näkökulman. Liikemäärä on nimittäin sama myös ampujalle. Aseen rekyyli työntää ampujaa taaksepäin liikemäärällä jonka saavat aikaan haulien liike eteenpäin ja haulit liikkeelle työntävä kaasu. Sankari saa saman liikemäärän kuin mikä hauleilla oli ennen osumaa, mutta häneen kaasut eivät ylety ja haulien nopeus hidastuu matkalla. Ampujan liikemäärä on siis suurempi kuin osuman saaneen sankarimme. Jos ampuja ei lennä taaksepäin lähimmästä ikkunasta, niin sitten ei lennä osuman saanutkaan.

Putoaminen

Äidit aina huolehtivat "varo ettet putoa". Syystäkin. Elokuvissa ei olla turhan tarkkoja, vaikka putoaminen on melkoisen vaarallista. Otetaan taas esiin suosikkime, .45 kaliiberin luoti joka painaa 15 g ja lähtee aseen piipusta 288 m/s. Sen liike-energian määrä on 619 J. Elokuvan sankarilla joka painaa 63.2 kg ja putoaa metrin korkeudelta, vaikka sängystä (tämä on vähän korkeampi sänky), on osuessaan lattiaan yhtä paljon liike-energiaa! Sankari jää henkiin vain siksi, että kosketuspinta lattiiaan on suurempi kuin luodin kosketuspinta. Yksi metri lisää korkeutta lisää liike-energian määrää aina yhdellä .45 kaliiberin luodin energialla. Action-sankarille rutiininomainen kuuden metrin pudotus vastaa siis liike-energian näkökulmasta kuuden .45 kaliiberisen luodin osumaa yhtäaikaisesti. Jos sankari painaa 109 kg, kuuden metrin pudotus vastaa 18 läheltä ammutun luodin energiaa. Mitä isompia ne ovat, sitä kovemmin ne putoavat.

Ongelma koon kanssa

Vanha tuttu juoni: hullu tiedemies, radioaktiivinen laskeutuma, saasteet tai jokin muu ihmiskunnan lieveilmiö kutistaa jonkin olion, tai tekee siitä jättiläisen. Se on usein ihan viihdyttävää katsottavaa, ja mahdotonta. Aloitetaan vaikka tiheydestä. Aine on enimmäkseen tyhjää tilaa, joten ehkä olisi mahdollista kutistaa tai suurentaa kappaleita jollakin tavalla säätämällä tyhjän tilan määrää. Kuitenkin kappaleen massa säilyy samana lisättiinpä siihen tyhjää tai otettiin pois. Jättiläismäiseksi muuttunut ihminen menisi tuulen mukana kuin ilmapallo - kuvitelkaa kerrostaloa joka painaa 80 kg. Kutistettuna sama ihminen kohdistaisi melkoisen paineen pikku jaloillaan, sadasosan kokoinen ihminen kohdistaisi itse asiassa 10.000 kertaisen paineen neliösenttiä kohden. En kehottaisi astumaan mutalammikkoon jos teidät kutistetaan sadasosaanne, vaan pysymään melko tukevalla sementillä.

Jos tiheysongelma jotenkin onnistuttaisiin välttämään, eli suurennetun otuksen massa kasvaisi ja kutistetun vähenisi, ollaan tosielämässä uuden ongelman edessä. Ainakin mitä jalkoihin tulee. Jalat ovat kuin kreikkalaisen temppelin pylväät, niiden vahvuus on riippuvainen tukipisteen pinta-alasta ja pylvään ympärysmitasta. Jos muurahainen suurennetaan 1000-kertaiseksi, sen jalat pitenevät (lajista riippuen) n. 3,5 millimetristä 3,5 metrisiksi. Sen jalkojen ympärysmitta eli vahvuus kasvaa suhteessa 1000 potenssiin kaksi, eli miljoonakertaiseksi. Vakuuttavaa? Ei. Mauri Muurahaisen paino kasvaa kasvukertoimen 1000 kuutiolla, miljardikertaiseksi. Massa siis suurenee 1000 kertaisesti verrattuna jalan vahvuuden kasvuun. Vaikka pikkumuurahainen kantaa moninkertaisesti oman taakkansa, jättiläinen romahtaisi oman taakkansa alla. Jos se jaksaisi seistä, ei se ainakaan rivakasti liikkuisi.

Kutistettu ihminen olisi voimineen ylivoimainen superolento

Kutistettaessa (tiheys vähentäen) paino-ongelmat eivät kiusaisi. Olisiko jännää kutistaa muurahainen 1000 kertaa pienemmäksi? Ei elokuvantekijöiden mielestä. Pitää kutistaa isompia eläimiä. Lämminveristen otusten kutistaminen aiheuttaa fysiologisia ongelmia. Lämmön haihduttaminen kehosta on riippuvainen ruumiin pinta-alan ja massan suhteesta. Pienen otuksen aineenvaihdon on oltava siis tyystin erilainen kuin ison - ja niin se todellisuudessa onkin. Lämminverisen pikkuotuksen pitää mm. syödä monta kertaa oma painonsa ruokaa päivittäin pysyäkseen lämpimänä. Kutistetun ihmisen ruokavaliona olisi syödä koko ajan. Hypotermia vaanisi jopa yli 30 asteisessa ilmassa. Toisaalta, kutistettu ihminen olisi voimineen ylivoimainen superolento (samasta syystä kuin suurennettu muurahainen ei jaksa seistä), ja pistäisi vastaantulevaa hämähäkkiä kuonoon 6-0, tai hyppäisi karkuun kuin teräsmies.

Edellä oleva ei lainkaan ole ottanut huomioon sitä että keuhkojen, sydämen, aivojen, verisolujen ym. vaatimukset solujen koolle ja määrälle tekevät em. muutokset mahdottomiksi. Fysiologiset muutokset ovat jopa dramaattisempia kuin fysikaaliset.

Räjähdys tyhjyydessä

Star Trek -sarjan alussa fysiikka toimi oikein. Kun jotain räjähti avaruudessa, se tapahtui äänettömästi. Ääni on paineaalto joka etenee aineessa, esim ilmassa. Ilmassa sen nopeus riippuu mm. lämpötilasta ja paineesta, yleisesti n. 330 m/s. Avaruudessa on vain tyhjyyttä, ei mitään mikä kantaisi ääniaaltoja. Räjähdys avaruudessa loisi lähes ikuisesti laajenevan kaasupilven, joka osuessaan vaikuttaisi sen läpi lentävään avaruusalukseen. Ei ääni- tai paineaaltoa. Tyhjyydessä kaasumaisen räjähdyspilven tiheys olisi merkityksettömän pieni ja aiheuttaisi korkeintaan vähän suhinaa pyyhkiessään aluksen pintaa. Valo puolestaan on sähkömagneettinen aalto eikä tarvitse ainetta etenemiselleen. Tyhjiössä sen nopeus on n. 300,000,000 m/s

Star Trekin käsikirjoittaja kuitenkin taipuivat ympäristön paineen alla ja lisäsivät räjähdyksiin äänitehosteet. Heidän fysiikallaan äänen nopeus on sama kuin valon, sillä monitoreissa kuva räjähdyksestä ja sen ääni näkyvät ja kuuluvat samanaikaisesti. Star Trekin fanit esittävät että aluksen tietokone simuloi räjähdyksen ääntä kertoakseen että osuma tuli. Voisi luulla että tietokoneen kannattaisi ilmoittaa vaikka että "osuma vihollishävittäjään paarpuurin puolella, etäisyys 500 km", kuin päästää ilmoille kovaääninen "PUM". Räjähtävän avaruusaluksen tarkkaileminen avaruudessa on paljon vaarallisempaa kuin täällä maan päällä. Sirpaleet saisivat räjähdyksessä valtavan lähtönopeuden, kuten maassakin, mutta kun niihin ei vaikuttaisi painovoima eikä ilmanvastus, ne etenisivät lähtönopeudellaan suoraviivaisesti käytännössä ikuisesti kunnes osuisivat johonkin. Pysyttelemällä kaukana räjähtävästä aluksesta voisi vähentää alukseen osuvien kappaleitten määrää, ja ehkä ehtisi pistää päälle energiakilven tai muuta sellaista. Kiivaassa avaruustaistelussa keskellä räjähteleviä aluksia oleminen koituisi kuolemaksi ilman hyviä suojakilpiä.

Laserit

Hollywoodin juonet nykyisin pitävät sisällään lasersäteillä toteutettuja turvajärjestelmiä. Sankarin tehtävä on luikerrella ja vääntyillä taiteellisesti asetellun sädelabyrintin lävitse. Sijoittamalla yhdensuuntaisia säteitä tiheästi rinnakkain voitaisiin estää kaikki ujuttautumiset niiden läpi, mutta ehkä se ei olisi yhtä hauskaa?

Aika moni meistä on käyttänyt laserosoitinta, ja tietää että vain punainen piste näkyy, ellei ilmassa ole vahvasti tupakansavua.

Hauskuus tuntuu vaativan näkyvät lasersäteet. Aika moni meistä on käyttänyt laserosoitinta, ja tietää että vain punainen piste näkyy, ellei ilmassa ole vahvasti tupakansavua. Piste syntyy siihen kohden, missä tiukasti samansuuntaiset valonsäteet heijastuvat eri suuntiin, jokunen siis katsojan silmäänkin. Viime aikoina elokuvantekijät ovat oivaltaneet että kannattaa tehdä turvajärjestelmien lasersäteet näkymättömiksi, ei siksi että se on realistisempaa koska ne eivät näy tosimaailmassakaan, vaan siksi että näin saadaan uudenlaista dramatiikkaa. Sankarin on kyettävä tekemään säteet ensin näkyviksi. Jotta valon voisi nähdä, sen pitää osua silmään. Mutta, päinvastoin kuin me katsojat, valonsäteet eivät usko silmänkääntötemppuihin eivätkä lasersädekimput kaarra näyttelijän silmää kohden vaikka tällä olisi elokuvaa varten tehdyt erikoislasit päässään.

Lasereita ei todellisuudessa käytetä turvajärjestelmissä, koska ne ovat kalliita ja vaativat tarkkaa suuntausta toimiakseen. Käytetyimpiä ovat halvat infrapunaledit, joille riittää että tunnistimen päälle lankeaa vähän varjoa. Passiiviset järjestelmät ovat vielä halvempia, koska ihmiset itsessään ovat käveleviä infrapunalamppuja.

Lasertähtäimet ovat yleensä esitetty periaatteeltaan oikein. Ja onhan punaisessa täplässä uhrin niskassa tiettyä uhkaavuutta - me tiedämme että luoti tulee kohta. Silti juuri salamurhaaja ei käyttäisi lasertähtäintä, koska se voisi ilmiantaa hänet ja hänen aikeensa. Liikkuvaan maaliin ampuminen lasertähtäimellä olisi älytöntä, koska ampuja joutuisi ottamaan ennakkoa jolloin piste voisi kadota taustaan tai kohde voisi nähdä sen.

Oikein supervoimakkaat "kuolemansäteet" voisivat tehollaan saada ilman molekyylitkin hehkumaan ja siten saada säteen näkymään. Ulkoavaruudessa lasersäde ei voisi näkyä koska ei olisi mitään mikä voisi tehdä sen näkyväksi. Monet elokuvat näyttävät kuinka lasersäteet kiitävät kuin keihäät kohti maaliaan. Kaikki valo liikkuu 300.000.000 m/s, myös laservalo, eikä ihmisen silmä ehtisi mitenkään sellaista liikettä näkemään. Mutta jospa kyseessä ei olekaan laser - jonkinlainen korkeaenergisistä hiukkasista tehty säde voisi näkyä jatkuvana säteenä ampujasta maaliin.

Äänielokuva

Kun salainen agentti valmistautuu tehtäväänsä, hän asentaa hotellihuoneensa ikkunan ääressä 7.62 NATO-kiväärinsä piippuun ylisuuren äänenvaimentimen (sen äsken mainitun lasertähtäimen seuraksi). Terroristi tulee esiin. Kadulla kävelevät kuulevat viattoman äänen "vvup" ja kenenkään huomaamatta agentti poistuu paikalta tehtävä suoritettuna. Paitsi todellisuudessa. 7.62 luoti lähtee ääntä nopeammin ja vaimennettunakin pitää metelin joka vetää huomion ampujan suuntaan. Vaimentaminen "vvutiksi" on lähes mahdotonta. Kiväärinlaukaus on kovimpia ääniä mitä ihminen yleensä voi joutua kuulemaan, jopa yli 150 dB, kipukynnyksen ollessa 130 dB. Vaimentamaton kiväärinlaukaus sankarin korvan juuressa tekisi hänestä kuuron, ehkä pysyvästi. SWAT-tiimit käyttävät vaimentimia siksi että voisivat tunnistaa, ampuuko joku saman ryhmän jäsen jossain. Vaimentamattoman aseen laukaiseminen sisätiloissa voi aiheuttaa suojaamattomalle korvalle tilapäisen kuulonmenetyksen.

Chuck Norris ja Steven Seagal käyttävät käsiaseen vaimentamiseen 2 litran limsapulloa jonka teippaavat ilmastointiteipillä aseen päähän.

Havaittuun äänenvoimakkuuteen vaikuttaa desibelien lisäksi myös äänen taajuus. Toisaalta kuuleminen on suhteessa desibeleihin logaritmista, kiväärinlaukauksen äänienergian puolittaminen esim. vaimentimella vähentää äänenvoimakkuuden 150 dB:stä 147:ään. Sitä eroa on hankala edes havaita. Hyvä korvatulppa vaimentaa 30 dB, eli vähän kipukynnyksen alapuolelle. Voidaan arvioida, että "vvut" olisi tuollaiset 50dB, mikä edellyttäisi 100 dB vaimennusta. Parhaat vaimentimet kykenevät tällä hetkellä n. 40 dB vaimennukseen. Käsittämättömät 100 dB voidaan siis vaimentaa kiväärinlaukauksesta vain elokuvissa. Chuck Norris ja Steven Seagal käyttävät käsiaseen vaimentamiseen 2 litran limsapulloa jonka teippaavat ilmastointiteipillä aseen päähän. Todellisuudessa sellainen olisi naurettavan ja säälittävän rajamailla, sekä jopa vaarallista ampujalle itselleen. Elokuvissa ääni kiitää räjähdyksissä ym. aina valonnopeudella, vaikka tosielämästä kaikki kuitenkin tietävät että ääni tulee vähän perässä.

Muuttuisiko elokuvan dramatiikka huonompaan suuntaan jos nämä asia esitetään niinkuin ne ovat? 1970-luvulla oli muotia esittää luodin osuessa esim. ihmiseen aina kimmokkeen ääni. Kuinkahan moni jaksaisi olla nauramatta tänään?

Lähteet: Intuitor Insultingly Stupid Movie Physics
Viattomat tappajat, Björn Kurtén

Selataan uusia sivuja

Jo aikaisemmin kesällä päivitin suuren joukon sivuja HistorismiNetissä, ja sivuston ulkonäkökin muuttui siinä samalla. No, ihan hyvä, mutta niiden siirtäminen palvelimelle ihmisten selattavaksi piti tapahtua sitten kun kaikki sivut olisivat uudessa kuosissa. Kaikkia sivuja en kuitenkaan vielä ole uudistanut, mutta päätin laittaa valmiit sivut esille etteivät turhaan odottele. Loput vielä vanhanmalliset sivut tulevat kuntoon syksyn mittaan. Samalla on tarkoitus saada yksi uusi sanasto-osuus valmiiksi.

Historismi.Net - Kerro oma tarinasi.

Historismi.Net.Blog? Tarvitseeko joku muka tällaistakin?

Kirjoitin tämän tekstin jokin aika sitten. Juuri nyt sinä luet blogia johon panin sen esille. Tuo nyt oli vain arvaus, voihan olla että tätä ei lue kukaan, lukuunottamatta itseäni, kun käyn täällä silloin tällöin ihailemassa kuinka hienolta tämä blogi näyttää. Jokuseen aikaisempaan blogitekstiin tosin on jätetty lukijakommentteja, joten heitetään taas täky veteen ja katsotaan nappaako.

Nykypäivänä nimittäin on kuitenkin kohtuullisen todennäköistä että joku tänne eksyy ja jotain lukee, varsinkin kun olen varustanut melkein jokaisen HistorismiNet-sivun linkillä jossa lukee "Uutisia" ja joka johtaa tänne. Kun tein sivuston ensimmäisen version vuonna 1999, uutiset rullasivat pääsivun vasemmassa reunassa pienessä Uutisikkunassa. Uutiset käsittelivät silloin pelkästään sukututkimuksen edistymistä ja sivuston kehittymistä. Ne ovat tämän bloginkin pääaiheet, ja ilmeisesti niiden perässä eksyit tähän. Tässä blogissa ei kuitenkaan kaihdeta muitakaan asioita. Esimerkiksi tällaisen blogin olemassaolon tarkoituksen pohtimista.

Kohta alkavat eduskuntavaalit ja blogien määrä moninkertaistuu. Pressanvaalit näyttivät tietä. Suuri joukko ehdokkaita pistää blogin pystyyn ja tulevat ilahduttamaan lukijoitaan (lähes) päivittäin kaikella mitä tekivät ja suunnittelivat tekevänsä. Mene ja tiedä vaikka joku kävisi niitä lukemassakin. Ujoimmat heistä varmaan jättävät kommentointimahdollisuuden pois blogeistaan, etteivät tulisi todistaneeksi lukijoittensa vähäistä määrää.

Itse en usein eksy muitten blogeille. Olen siinä suhteessa huono nörtti.

Itse en usein eksy muitten blogeille. Olen siinä suhteessa huono nörtti. Kun olen blogeja selannut, olen löytänyt tieni sellaiselle Kuukkelissa jotain tietoa etsiessäni, tai jos uutisryhmissä on mainostettu. Muutamista blogeista todella nauttii, esim. kun kirjoittaja on alansa asiantuntija ja kommentoi jotain spesifiä kiinnostuksen kohdetta. Muutamat mielenkiintoiset blogit on kirjoitettu kronikoitten tapaan. Monella lehdellä ja uutistoimituksella on oma blogi. Monella merkittävällä yhteiskunnallisella ja taloudellisella vaikuttajalla on oma blogi. Valitettavasti se, että kirjoittaja on merkittävä asiantuntija, ei aina korreloi mielenkiintoisen ja olemassaolonsa oikeuttavan blogin kanssa. Jotkut blogit tehdään varmaan vain siksi että bloggaaminen on trendikästä ja kirjoittajat tuntuvat uskovan kommunikoivansa blogillaan suunnattoman suuren yleisön kanssa. Monet blogit olisivat saaneet jäädä päivänvalolta piiloon, kuten ennen vanhaan tapahtui pöytälaatikkorunoudelle.

Hyvät ja hyödylliset blogit ovat kultahippuina tavanomaisten "massablogien" ja suorastaan harmittavan surkeiden viritysten joukossa - tarkoitan että ne ovat yhtä harvinaisia ja iloisia yllätyksiä. Tällaisia kaikille suositeltavia blogeja lisään saataville tuohon oikeaan reunaan otsikolla "Lisää blogeja".

Monasti bloggaajan aihe voi olla hyvin mielenkiintoinen, mutta aiheen käsittelytapa tiputtaa sen blogien harmaaseen massaan. Sellainen on harmittavaa. Mutta jos lopputulos on blogi jonka voi selvästi nähdä kiinnostavan korkeintaan tekijää itseään, niin mikä on ollut alkuperäinen sysäys sille että sinulla ja minulla on mahdollisuus se lukea? Trendien seuraamisen mainitsin jo.

Muutamista blogeista kajastelee, että kirjoittajat haluavat että joku vakoilisi heidän salaisuuksiaan, mutta eivät halua lähteä viuhahtelemaan huomionkipeinä. Ehkäpä kirjoittaminen on heille terapiaa ihmissuhdekarikoissa, muun huomion puutteessa, ja osa tuntuukin tiedostavan että kommunikaatio on yksisuuntaista. Ehkä he saavat jonkinlaista tyydytystä uskoessaan että tuhannet lukijat käyvät "salaa" vakoilemassa mitä he ovat puuhanneet päivittäin. Ärsyttävämpiä kuitenkin ehkä ovat ne blogit, joiden kirjoittajat ovat päättäneet saada huomiota sanomisilleen, ja heille on aivan sama onko huomio positiivista vai negatiivista, kunhan saavat sitä runsaasti. Vähän kuin ulvovat kakarat kaupassa lelu- ja karkkihyllyn edessä.

Sitten on maailmaa parantavia bloggaajia jotka kertovat meille totuuksia koska ovat meitä tavallisia pulliasia valaistuneempia, ja tuntuvat uskovan että joku on niistä kiinnostunut. No, mielipiteitä heillä riittää kuten meillä kaikilla muillakin - joka asiasta. Tunne on kuin selatessa lehtien Lukijoilta -palstaa, siellä esiintyy samanlaisia kaikkitietäviä. Vielä pahempi on että osa näistä ei ymmärrä lopettaa. Oli aihe mikä hyvänsä, siitä pitää kirjoittaa, ja vielä parempi jos yhden otsikon alle saa monta aihetta - paljon mielipiteitä. He alkavat kertoa siitä miltä aamukahvi maistui, antavat vinkkejä lintujen talviruokintaan ja päätyvät pohtimaan mihin Ruotsi tarvitsee kuninkaallisiaan. Huh. Tosi ärsyttävä on sellainen blogi missä kirjoittajalla ei ole riittänyt omaa sanottavaa puoleenkaan jutuista joista on halunnut kirjoittaa, vaan niihin on pitänyt linkittää tusinoittain muitten blogeja ja koko juttu saattaa olla lainaus webbisivulta kommentilla "hei, mä olen samaa mieltä."

Miten jännittävää onkaan joittenkin elämä.

Muutamat blogit tuntuvat keskittyvän kirjoittajansa merkkipäiväkalenterin sisällön julkistamiseen tyyliin: "tänään oli minun nimipäiväni, tänään oli Ollin syntymäpäivä, kissa teki ekan kerran uuteen hiekkalaatikkoonsa, kävin uudella kampaajalla" jne. Miten jännittävää onkaan joittenkin elämä. Ehkäpä blogi onkin tarkoitettu sukulaisten keskinäiseen kommunikointiin. Hyvä puoli on että nämä tekstit eivät tuppaa olemaan kovin pitkiä. Päinvastoin kuin muutamien supernörttien blogit, joissa kerrotaan omista tapahtumista muille supernörteille, joiden nimet ovat yleensä 'peecee89', 'gvz8bk8' ja 'oOoxoOo', sen sijaan että tapaisivat nokakkain ja menisivät vaikka yhdessä elokuviin.

Uskon kirjoittavani tätä blogia siksi että joku mahdollisesti olisi kiinnostunut siitä, miten sukututkimus edistyy. Jos aihe on jokin muu, niin mikä minun motiivini silloin on? Ehkäpä jokin noista tuossa yläpuolella :)

Kanada - Koskenniska

Paluu juurille Iitin Koskenniskalla

Luovutettuun Karjalaan juurilleen retkiä tekevistä puhutaan yleisesti "kivijalkaturisteina", ja osuvasti sillä monesta kotitalosta siellä ei ole muuta jäljellä. Paljoa enempää ei Tapani Laaksonen, toisen polven kanadansuomalainen, ehkä odottanut näkevänsä isoisänsä lapsuudenkodissa Iitin Koskenniskalla - mutta toisin kävi. Kivijalkojen päällä kohoavat edelleen rakennukset, hoidettuina ja asuttuina.

Tapani Laaksosen äiti on myös kanadansuomalainen. Äidin sukulaisiin Pohjanmaalla perheessä on pidetty säännöllisesti yhteyttä. Sen sijaan isän suku jäi vähitellen unohduksiin vaikka Tapani muistaa kuulleensa isoäitinsä Hilma Heinäsen retkestä Kuusankoskelle 1950-60 lukujen vaihteessa.

Erään iltana heinäkuussa 2003 Laaksosta odotti kesäasuntonsa - vanhan kotitalonsa - puhelinvastaajassa viesti kaukaiselta sukulaiselta Harri Hirvelältä. Eli minulta. Kerroin saaneeni Tapanin tiedot internetin välityksellä ja etsiväni Kanadaan muuttaneen Robert Laaksosen jälkeläisiä saadakseen tietoja perheen kohtaloista sukututkimusta varten. Tapani soitti takaisin, ja yhteys hänen isänsä sukuun oli taas olemassa. Tarinaa jatkettiin puhelimessa suomeksi, sillä Laaksosilla oli aina puhuttu suomea ja kieli oli säilynyt, ja myöhemmin sähköpostissa englanniksi, sillä suomen kirjoittamista ei Laaksosilla eikä Ontariossa ollut päässyt
harjoittelemaan.

Tänä vuonna Tapani päätti vihdoin vierailla esi-isiensä maassa. Aluksi ideana oli parin viikon vierailu, mutta kaverit olivat puhuneet ympäri - kyllä kuukausi ainakin pitää olla reissussa jos kerran Eurooppaan saakka lähtee. Eikä Laaksonen katunut päätöstään tehdä se pitempi retki. Suomen vierailu alkoi äidin sukulaisissa Vaasassa jossa tuli nähtyä suomalainen juhannus. "Pelejä, juomaa, saunasta suoraan kylmään mereen uimaan, tanssilavalle menollakin peloteltiin", oli ollut pohjalaisten resepti. Mutta ei silti kovin eksoottista kanadansuomalaiselle. Laaksonen saunoo kuin suomalainen ja hallitsee saunavastan teon jalon taidon. Häneltä syntyy vasta paitsi koivusta, myös tammesta. "Äiti ja isoäiti opettivat".

Aamupäivällä 1.7. juna tuo Tapanin Hyvinkäälle, josta minun autollani jatketaan Iittiin Vuolenkoskelle ja Koskenniskalle. Kerrottavaa riittää puolin ja toisin. Iittiä lähestyttäessä tosin alan itse olla vähän enemmän äänessä, ja kuvailen näkymiä sanoin samalla kun Tapanin digikameralle tallentuu Pohjois-Iitin maisemaa ja rakennuksia. Aurinko häikäisee ja porottaa kuumasti.

"Nikkilän kartanon omisti 1920-luvulla isäsi serkku, Matti Rainio - ja tuon Pietilän kartanon omisti isäsi serkun, Aino Rainion, mies Ahti Kosonen 1930-luvulla. Rainion talo on Pietilää vastapäätä tuolla virran toisella puolella. Ja tässä rakennetaan nyt uutta Vuolenkosken siltaa, meidän yhteiset esipolvet menivät tästä lautalla yli vuoteen 1935 saakka - jos menivät," kerron. Sillan jälkeen käännytään oikealle, Kömmistön suuntaan, ja kun Iiskolan harmaahirsinen vanha lato on kuvattu, kurvataan kohta Rainion talon pihalle. Pihapiiriä reunustaa vanha aitta, joka on selkeästi vanhempi kuin itse talo, joka sekin tiedetään olevan peräisin 1800-luvulta. Tapani herkistyy oivaltaessaan kävelevänsä samassa pihapiirissä kuin isoisänsä, ja tuntevansa käsissään samat hirret

"Huimaa ajatella että tämä on ollut isän isän ja sitä ennen isän isän isän ja isän isän isän isän aitta!"

Niin, on siinäkin jo tukku esi-isiä. Talonpoikaisilla esi-isillämme Iitissä ei ollut Ruotsin ja Venäjän vallan aikana käytössä sukunimiä ennen 1900-lukua "Mutta käräjillä käytettiin usein talon nimeä liikanimenä. Mitä nimeä nämä itse ja aikalaisensa käyttivät, sitä ei kaikissa tapauksissa tiedä." Samuli nuorempi Vuolenkosken Heiskalasta tunnettiin Samuli Keikkinä, kun perhe asui ja viljeli Forstadiuksen suvun omistamaa Keikin tilaa 1840 tienoilla. Samuli Pekkolaksi häntä
kutsuttiin 1860 paikkeilla kun hän oli ostanut Koskenniskalta osan Pekkolaa - Rainion tilan. "Rainion päärakennus on läheisen Pekkolan päärakennuksen entinen yläkerta - se purettiin ja siirrettiin tähän uusille perustuksille" kerron. Samulin vanhin poika Antti otti vaimokseen Juho Pekkolan (tai Aatulan) vanhimman tyttären Eeva-Liisan ja perhe aloitti yhteisen taipaleen Keikissä. Perhe kasvoikin hyvää vauhtia koskapa Eeva-Liisa synnytti yksitoista lasta, joista kahdet kaksoset ja yhdet kolmoset! Isoäitini isä Antti oli vanhin lapsista ja Laaksosen isoisä Robert oli 15 vuotta myöhemmin syntyneen kolmossarjan ainoa eloon jäänyt. Samuli möi Rainion vuonna1876 perinnöksi Antille, vanhimmalle pojalleen, joka jatkoi suvun perinteitä 1893 ja myi Rainion perinnöksi pojalleen Antti nuoremmalle. Antti muistetaan Koskenniskalla
vieläkin liikanimellä "Sonkeri." Samulin isoisä oli entinen sotilas Daniel Stör (Taneli Stör), eli Taneli Heiskala, kun Heiskalassa asui. Taneli sai monen vuoden linnatuomion varastettuaan Venäjän puolelta Oravalan kartanosta viinapannun - kallis kapistus vuonna 1805.

Antti vanhemman pojista Kallen sukunimenä viimeistään 1895 oli Koskinen ja Robertin Laaksonen. Sukutarinat tietävät että pojat olivat muuttaneet sukunimensä suuttuneena siitä että Antti nuorempi peri Keikin ja Rainion talot, ja muut sisarukset joutuivat tyytymään sataan markkaan rahaa per nenä. Nyt tiedän kertoa Tapanille missä kohden sukutarina jää vain tarinaksi. "Sukunimen vaihto - kun ei sukunimeä käytetty, niin eihän sitä voi protestiksi vaihtaakaan. Vaikka tietenkin protestia voi olla että veljet eivät ottaneet sukunimeä Rainio. Keikin tilaa Antti ei perinyt, eikä olisi voinutkaan, koska sen omisti Forstadius. Mutta sisarukset
perivät vain satasen, se on varmaa," kerron. "Eikä Antin tarvinnut sitäkään maksaa ennen kuin 1903 elossa oleville sisaruksille, joten kuumia tunteita varmaan oli, vaikka tällä tavoin nämä perimykset aika usein menivät."

Rainion pihaan ajaa Helinin pariskunta - rouva on nykyisen omistajan, Pekkolan sukua, ja hetken jutustelun jälkeen etsitään yhdessä Rainion aitan hirsistä valmistusvuoden kaiverrusta, mutta sitä ei valitettavasti löydy. Minä, Tapani ja Pekkolat olemme melkoisella todennäköisyydellä sukua keskenään Antti Rainio vanhemman puolison kautta, mutta tutkimusta tähän suuntaan ei ole kovin paljoa tehty. Ajammekin seuraavaksi katsomaan Pekkolan taloa. Matkalla Tapani kuvaa myös Koskenniskan koulurakennusta, vaikka siinä ei sen paremmin Roope kuin Antti nuorempikaan ole koulua käynyt "Mummi tuossa on varmasti käynyt" tarkoitan isoäitiäni Aino Kososta os. Rainio.

Pekkolassa Kari Pekkola esittelee taloa asiantuntevasti ja tietääkin kertoa sen historiasta paljon mielenkiintoista. "Tuosta kalliosta on lohkottu rakennusten peruskivet kaatamalla talvella vettä halkeamiin" kertoo Pekkola. Pekkolan talon ullakolta löytyi jokin aika sitten joukko vanhoja asiakirjoja, joita Pekkolan sisko Sirkka-Liisa Pekkola on yhdessä minun kanssani tutkinut. Pekkolan tila on ollut iso, vaikka sekin on osa alunperin vielä suurempaa Peltola-kokonaisuutta.
Täällä oli navetta, sepän paja, viljeltyä ja metsää. Kalastettukin on, ja käräjöity Kymen Lauttausyhdistyksen kanssa uiton aiheuttamasta vahingosta kalastukselle ja rannoille. Tapani innostuu metsäkeskustelusta, sillä isoisä Roope ja isä Oiva olivat Kanadassa aluksi metsätöissä, ja omalla tilalla leipä tuli sittemmin karja- ja metsätaloudesta.

Robert Laaksonen avioitui iittiläisen Hilma Heinäsen kanssa ja perhe asui aluksi töiden perässä mm. Sippolassa ja myöhemmin Kuusankoskella joka silloin oli vielä Iittiä. Tapani Laaksosen isä Oiva on syntynyt Sippolassa. Itse asiassa - Tapanihan onkin vasta sukunsa ensimmäisen polven kanadansuomalainen... Vuosi 1923 oli maastamuutossa Kuusankosken ennätysvuosi, 123 henkilöä muutti Amerikkaan. Joukossa oli mukana Roope Laaksosen perhe, vaimo ja kolme poikaa. Nuorin poika Henry syntyi Kanadassa.



Seuraava tapaaminen on Jaalassa, ravintola Jakamissa. Paikalla ovat Tapanin pikkuserkut Anja Hormalainen (os. Kosonen) ja Tapio Koskinen puolisoineen lounastamassa. Pöydän antimet synnyttävät keskustelua ruokaperinteestä. Käy ilmi että suomalaisen ruokakulttuurin ylläpitäminen kanadalaisilla ruokatarpeilla ei ole helppoa. Kanadalaista ruokaa Tapani ei osaa oikeastaan kuvailla. "Jos mennään kreikkalaisille tuttaville, saadaan kreikkalaista ruokaa, jos italialaisille, saadaan italialaista ruokaa". Ruisleipä ja kotikalja nousevat nyt etusijalle. "Meilläkin laitettiin usein hyvää kaljaa, isän lempijuomaa." Muualla juotiin "piiriä", eli olutta amerikansuomeksi. Entä sima, tai sahti? "Simaa en ole maistanut. Äiti sanoi kerran kun tuli
huono kalja että 'meni sahdiksi' ". Rainion suvulla on pitkät sahtiperinteet, Antti Rainio nuoremman tytär Laina Iiskola oli tunnustettu sahdintekijä. Nämä perinteet eivät Kanadaan siirtyneet. Jakaannutaan autoihin uudella tavalla ja Tapio Koskinen ottaa Tapanin kyytiinsä, esitellen Tapanille Kuusankoskea suvun toisena Amerikkana "Tänne on meiltä työn
perässä tultu - Suomen paperikaupunkiin."

Tapio Koskinen itse on ollut töissä rautateillä ja pisimpään mansikanviljelijänä - nyt hän on eläkkeellä. Koskisen tilalle on kokoontunut kymmenittäin sukulaisia Tapion kutsumana tapaamaan kaukaista sukulaista. Antti Rainio vanhemman jälkeläisistä paikalla on nyt edustettuna Antin, Kallen, Roopen, Taavin ja Annan sukuhaarat. Ensimmäistä kertaa sitten... niin, ehkä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun Rainion talosta lähtivät. Sukukokousta on tässä samassa tilassa vietetty 1980-luvun lopulla, mutta ilman Laaksosten edustajaa. 91-vuotias pirteä ja elinvoimainen Vieno Loiri os. Skinnari on tyytyväinen saatuaan tavata Roope-enonsa pojanpojan. Paikalla ovat myös Tapanin pikkuserkut Kari Iiskola, Heikki Koskinen ja Niilo Rainio.



Tapaaminen sujuu mukavasti jutustellen samalla kun Koskisen perhe on loihtinut esiin tarjottavaksi mansikkamehua ja kahvipöydän suolaisine ja makeine tarjoamisineen. Loppuillasta siirrytään Padasjoelle meidän kesämökille yöpymään - mutta ensin Iitin hautausmaiden kautta.

  


Padasjoella saunotaan ja uidaan suomalaiseen tapaan. "Kanadassa suomalaiset keskenään saunoo tällä tavalla" Tapani kertoo, "muiden kanssa - jos saunotaan ollenkaan - mennään uima-asussa saunaan." Mitä sukutarinoita Laaksosilla kerrottiin? Oliko se nimen 'Laaksonen' ottaminen joku protesti? "Roopella oli niin paha ärrävika että piti Roope Laaksosesta enemmän kuin Roope Rainiosta" sanoo Tapani ja nauttii viileää "piiriä". Lupaan tarjota sahtia seuraavana päivänä.

Kommentteja ja mielipiteitä ja lisätietoja Koskenniskan historiasta voi lähettää email: hirvela@gmail.com

Mistä meidän geenimme tulevat?

Muutamissa keskusteluissa on surtu suomalaisten mahdollista geeniperimää idästä, Venäjältä. Ilmeisesti läntisen kulttuurin katsotaan olevan houkuttelevampi. Mitenkä paljon kulttuuristamme siirtyy geeneissä?

Osa tällä hetkellä yleistä suomalaista kulttuuriperimää ainakin on itään ja etenkin Venäjään liittyvän kulttuurin vieroksunta - sitä yleisempää mitä lännemmäs tullaan. Tällainen vieroksunta on tietenkin perua itsenäisyytemme alkuajoilta, jolloin viimeistään haluttiin irtautua lähes kaikesta "venäläisestä", soveltuvin osin, vaikka oli meillä suuriruhtinaskuntana hyvätkin hetkemme. Suomalainen kulttuuri, sen läntinen ja itäinen esiintymä, ovat esivanhempiemme ja naapurikulttuurien sulautumia. Venäläisyydessä ei kaiken kukkuraksi montaakaan venäläisiä karsastavaa suomalaista pelota mikään muu kuin mahdollinen neuvosto-karjalaisen kulttuurin vaikutus. Sen vaikutus suomalaiseen kulttuuriin on kyllä melko vähäinen.

Mitä tulee geenien periytymiseen, olen huomannut että geenien periytyminen ei ole monelle tuttu asia. Jotkut käsittävät että suvun tutkiminen on aivan sama asia kuin geeniperimän tutkiminen. Näin saumattomasta yhteydestä ei ole kyse. Jos sukututkimuksen keinoin olisi tutkittavissa kaikkien meidän jokainen esipolvi, löydettäisiin väistämättä henkilö joka on kaikkien tänään elävien suomalaisten esi-isä tai äiti. Jos suvun rakentaminen olisi matematiikkaa, eivätkä
suomalaiset olisi koskaan hakeneet kumppania naapurikansoista, löytyisi tällainen henkilö n. 40-35 sukupolvea sitten - jostain pimeältä keskiajalta. Edellämainittujen "kulttuurivaihdosten" takia tällainen henkilö löytyy kuitenkin huomattavasti kauempaa kuin edes historialliselta ajalta.

Jos tämä kaikille yhteinen sukulainen - esivanhempi - löytyisi, ja jos voisimme tutkia hänen geenejään, voi olla että meillä ei ole ensimmäistäkään häneltä perittyä geeniä. Tutkimus on kesken, mutta ihmisellä on (olipa kulttuurimme perimä läntistä tai itäistä) 30000-40000 geeniä. Saamme 50% geeneistämme isältä ja 50% äidiltä, joten valitessamme yhden geenin tarkasteluun, se on varmasti jommalta kummalta. Tämä yksi geeni voi olla kuitenkin peräisin vain yhdeltä neljästä isovanhemmistamme, vain yhdeltä kahdeksasta isoisovanhemmastamme, vain yhdeltä kuudestatoista
isoisoisovanhemmastamme ja niin edelleen. Matemaattisesti voimme saada 25% geeneistämme isovanhemmiltamme, mutta se ei ole mikään laki. On täysin mahdollista että emme peri ainuttakaan geeniä joltakulta neljästä isovanhemmastamme. Poikkeuksena ovat suoran isä-isä -linjan esipolvet,
sillä Y-kromosomi (ja sen geenit) periytyy isältä pojalle.

Jonakin menneisyyden hetkenä löytyy Y-kromosomilinjan päästä "isä" jolta kaikki tänä päivänä elävät suomalaiset miehet ovat perineet Y-kromosominsa. Jos maailmankuvaan ei pakosta kuulu Aatami, voidaan todeta että kyseessä ei välttämättä ole edes homo sapiens. Eurooppalaisissa suvuissa geenit ovat risteilleet sillä tavoin että ei ole mielekästä puhua läntisestä tai itäisestä "geeniperimästä".

Harri

Loppuuko sukututkimus nyt???

Kesään siirryttäessä loksahti muutama palanen suvun historiaa taas paikalleen, kun arkistoista löytyi materiaalia Iitin Koskenniskan Rainion suvun esipolvien menneisyydestä. Parin päivän pistäytyminen Hämeenlinnan maakunta-arkistossa ja Kansallisarkistossa toi kosolti mukavaa materiaalia, kuten perunkirjoituksia ja eläkepapereita valaisemaan sekä orimattilalaisten että iittiläisten esivanhempien arkipäivää, mutta myös yhden todella hartaasti etsityn tiedon. Foorumia lukeneet voivat arvata että kyse on Taneli Juhonpojasta, tunnettu myös nimellä Taneli Juhonpoika Heiskala eli Stör (Daniel Johansson Stör). Stör on sotilasnimi, ja tarkoittaa sampea.

Herra Sampi-Heiskalasta on ollut kohtuullisen vähän tietoja. Mistä tuli, minne meni? Jälkimmäinen kysymys alkaa nyt saada varmoja vastauksia. Aikanaan tutkimuksen alussa Taneliin saakka pääsi kohtuu helposti vain rippikirjoja plaraamalla mutta hänen kohdallaan etenemiseen tuli stoppi. Sotilaana palvelleen miehen saattoi kuvitella kadonneen Suomen Sodan melskeisiin, kun tiedot loppuivat n. vuoteen 1809. Kun lopulta rippikirjan hankalatkin sepustukset aukenivat, selvisi että viimeinen merkintä Tanelille luki "i häkten iärnbeslagen" eli vankilassa rautoihin lyötynä. Todellinen sankari siis - puolusti yksinään koko siltaa komppaniaa vastaan tai kävi sissisotaa venäläistä valloittajaa vastaan, kunnes venäläiset kolkkasivat ja pistivät vankilaan.

Kun tällaiselle sankaritarinalle ei löytynyt helposti mitään todellisuuspohjaa lähteiden valossa, oli otettava huomioon se, että vankilaan yleensä joutuvat rikolliset. Mikkelin maakunta-arkistossa tutkin aikanaan vuoden 1805 Iitin tuomiokunnan tuomiokirjoja, mutta en tainnut silloin löytää edes niitä sivuja. On siis taitoa karttunut lisää, kun Kansallisarkistosta kaivoin samat filmit esille tutkiakseni v. 1805 sakkoluettelot huolella ja löysin alun Tanelin vankilareissulle. Tanelista ei ollut mainintaa sakkoluettelossa vaikka appiukko olikin saanut sakot jäätyään saapumatta käräjille, mutta olipa kokonaiset välikäräjät! Taneli oli varastanut Oravalan kartanon viinapolttimosta viinapannun kaikkineen, ja oli sitten myynyt arvokasta kuparia mm. Pekkolan taloon. Pekkolasta tuli sukulaistalo, mutta vasta noin 50 vuoden päästä, eipä Taneli tiennyt. Oravala oli Venäjän puolella, mutta paikallinen interpol nimismies Winterin muodossa pääsi varkaan jäljille kun uusi pannu ilmestyi Pekkolaan. Käräjillä kuultiin kaikkea mielenkiintoista ja paljon todistajanlausuntoja, mm. mutkan kautta Tanelin vaimolta.

Anders Ericsson Peckola, som utsade att vittnet icke sedt Danjel Heiskala innehafva eller försälja ifrågavarande stulna bränvinsredskap, men då vittnet och Heiskalas hustru Maria Lisa Adamsdotter gått til det härstedes den 2:ra sistvikne Maij hållna urtima ting och samtalat emellan i Mangalaby på tumannahand därom förefallit at Heiskala förslat och försålt en del af de å Oravala gård stulna bränvinsredskaper til Uimila by och Peckola hemman, hade Maria Lisa yttrat sig sålunda: Galen var han och som förslade dem i kring på alla ställen och utbjöd dem til salu. Vidare uplysning i detta mål kunde vittnet icke berätta, hvarföre vittnesmålet uprepades, hvilket vittnet vidkänt och tog därpå afträda.

Maria Liisan mielestä oli ollut hullua kiikuttaa pannua ympäriinsä ja koettaa sitä myydä. Niinpä.

Joskus aikanaan pohdin että liittyykö meidän sukuun Iitin historian kirjoittajan Armas Halilan kommentti että Heiskalan taloon oli tuolloin pesiytynyt "rikollista ainesta". Tuon ajan rippikirjan perusteella varkaudesta oli saanut Heiskalassa rangaistuksia monikin, myös Tanelin appi, mutta käräjillä sai Pekkolan Juho sakkoa kun oli mennyt ostamaan viinapannun "yleisesti varkaaksi tunnetulta henkilöltä". Yleinen uskomus on, että sukututkimus loppuu kun vastaan tulee ensimmäinen varas tai murhamies. Joten, nytkö se on ohi? Ei sentään, nyt on jo varma että Tanelista löytyy aineistoa kunnolliseen henkilökuvaan enemmän kuin melko kilteistä veronsa maksaneista jälkeläisistään. Taneli ei saanut lopullista tuomiota näillä käräjillä, vaan vasta talvella 1806 Asikkalassa, koska "rikosvyyhti" johti Nastolankin puolelle. Sitten kun selviää mikä vankila oli Tanelin kohtalo voi lähteä vaikka Riksarkivetiin tutkimaan vankiluetteloita, tai paremmassa tapauksessa tuo eli vielä 1809 jolloin Keisarillinen Senaatti teki ensimmäiset vankiluettelonsa, ja ne löytyvät Kansallisarkistosta.

Tästä tulee vielä mielenkiintoista.

Harri