Markkinahumua Heinolassa 1824

Alunperin 1.5.2002 - Päivitetty 10.7.2002.

Maaliskuussa oli hetkinen aikaa pistäytyä Mikkelin Maakunta-arkistossa ja rullata mikrofilmiä koneessa edestakaisin. Erityisenä kohteena oli nyt Isoäitini Aino Kososen isän esipolvien tutkimus, erityisesti Vuolenkosken Heiskalan/Keikin ja Uimilan Pekkolan ja Kauppilan taloihin liittyen. Mikrofilmistä ei paikoin tahdo saada selvää, joten jatkossa on katsottava voisiko kurkistaa maakunta-arkistossa alkuperäiseen kirjaan saakka. Kuitenkin sukupuuta muuttavaa tietoakin on tulossa. 1800-luvun vaihde oli sotaista Iitissä, ja rippikirjan merkinnät monin paikoin vajavaisia.

Rainion sukupuun esi-isä Taneli Juhonpoika Heiskala paljastui nyt sotilaaksi Daniel Johansson Stör ja samalla käsitys Heiskala-talon siirtymisestä suvussa isältä pojalle sukupolvesta toiseen saa väistyä. Tanelin kohtalona muuten oli joutua myöhemmin "raudoissa häkkiin" -miten ja missä, jää vielä selvitettäväksi.

Samalla tuli selvitettyä esipolvien "rötöstelyä", olihan mm. Samuli Samulinpoika Keikki eli Pekkola tuomittu metsänhaaskauksesta - eli naapurin metsään puuttumisesta - pariinkin otteeseen sakkoihin. Entä miten päättyi Juho Erkinpoika Pekkolan hevosmarkkinaretki Heinolaan 1.10.1824? Tuli syyte juopumuksesta ja metelöinnistä. Orimattilassa taas viinanpolttoa jatkettu oikein urakalla vaikka keisari yllättäen teki siitä laitonta. Näistä saamme sukutauluun mielenkiintoisia elämäkertatietoja - kesän 2002 aikanako?

Miksi olen sukututkija?

Tässä amerikkalaisen sukututkijan June Pelon Finngeniin jättämä teksti, joka siellä on saanut positiivista palautetta. Teksti on peräisin tuntemattoman sukututkijan kynästä. Englanninkielestä mukaili Tapani Tunkkari.

Minusta tuntuu, että joka suvussa on yksi, jonka kutsumus on etsiä esi-isänsä, liittää lihat heidän luihinsa ja herättää heidät uuteen elämään. Hänet on valittu kertomaan suvun tarina. Samalla hän tuntee, että esi-isät jotenkin tietävät tämän ja hyväksyvät sen. Minulle sukututkimus ei merkitse pelkää kylmien faktojen kokoamista, vaan sitä, että teen eläviksi kaikki, jotka ovat olleet täällä ennen meitä.

Me sukututkijat olemme heimomme tarinankertojia. Jokaisella heimolla on sellainen. Kutsumus tähän työhömme näyttäisi olevan geeneissämme. Edesmenneet kehoittavat meitä: Kerro meidän tarinamme! Ja niin me teemmekin. Löytäessämme heidät löydämme samalla itsemmekin...

Ei ole kysymys pelkästään tosiasioiden dokumentoinnista. On kysymys siitä, kuka minä olen ja miksi teen sitä mitä teen. Kun näkee hautausmaan joutuvan unohduksiin ja peittyvän rikkaruohoihin, silloin on vain pakko sanoa: En voi sallia näin tapahtuvan. Täällä lepäävät sukulaiseni ovat omaa lihaani ja vertani. Saan olla ylpeä siitä, mitä he ovat saaneet eläessään aikaan. Saamme kiittää heitä siitä, mitä nyt olemme. Tapa, miten he selvisivät vaikeuksistaan ja menetyksistään, heidän periksiantamattomuutensa ja sitkeytensä, heidän päättäväisyytensä rakentaa perheelleen elämän edellytykset, kaikki tämä ansaitsee jakamattoman kunnioituksemme.

Saamme olla ylpeitä siitä, miten esivanhempamme loivat kansakuntamme ja säilyttivät sen itsenäisyyden. He tekivät sen meidän vuoksemme, sen vuoksi, että saamme nyt olla sitä mitä olemme. Hekin haluavat meidän muistavan heitä.

Ja niin me tutkimme hartaasti arkistoja ja kirjaamme heidän elämänsä yksityiskohtia, sillä me olemme osa heitä ja he osa meitä. Niinpä minä, kirjurin kutsumuksen saaneena, kerron sukuni tarinan. Joku seuraavasta sukupolvesta on aikanaan ottava saman kutsun vastaan ja liittyvä lenkkinä suvun tarinankertojien pitkään ketjuun. Tämän vuoksi minusta on tullut sukututkija. Saman kutsun ovat laillani saaneet monet muutkin, sekä nuoret että vanhat.
Tuntematon suktutkija.

Euroja!

Joulu 2001 meni ja vuosi vaihtui. Samassa rytäkässä vaihtui asunto joten joulukortit jäivät kiireessä lähettämättä - pahoittelen. Lähetän sitten vaikka pääsiäiskortteja.

Rahayksikön muutos ei ole suomalaisille aivan vieras asia, historiassamme näin on käynyt useastikin. Tottuneelle muovikortin käyttäjälle käteinen euro on vielä toistaiseksi säilynyt kohtuullisen outona.

Vuoden 2002 aikana toivon pääseväni käsittelemään aineistoa jonka keräsin 2001 kesällä ja alkusyksystä - mutta varmasti myös uusia arkistoretkiä tarvitaan.

Löytöjä ullakolta

Monen sukututkijan unelma olisi varmaan löytää säkillinen suvun vanhoja kirjeitä, valokuvia ja asiakirjoja? Kohdallani tämä kävi toteen tuossa kesäkuun alussa kun sain lehtori Alli Hosiaisluoma-Karppisen kautta sadoittain Tuovi Tuuran aikanaan säilyttämiä kirjeitä ja asiapapereita. Kirjeiden kirjoittajat ovat enimmäkseen sukua Hirvelä, Kollin ja Tuura, mm. Aune Hirvelä, Aleksandra Kollin, Vilho Tuura... Näiden osin vanhojen ja hauraiden kirjeiden (jopa 1905 kirjoitettuja) tutkiminen vie aikansa, tulokset näkyvät vähitellen sukutauluston biografioissa.

Muutamilta osin voisi mainostaa että näiden kirjeiden perusteella voisi vaikka kirjoittaa täydennystä tai jatko-osan Anna Makkosen "Sinulle" kirjaan. Jos ette ole tuota vielä lukeneet, kannattaa ottaa yhteyttä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan ja ostaa omaksi.
Tulen lähettämään osan kirjeistä kirjeiden kirjoittajien jälkipolvien edustajille ja osan itse kirjoittajille, kunhan olen kopioinut tarvitsemani aineiston.