8. lokakuuta 2006

Vuosi 2001 - puheenjohtaja muistelee

Minulla on se edessäni, valokuva-albumin kätköstä esille ottamani valokuva Imatran Nuorkauppakamarin puheenjohtajasta mallia 2001, hyvin säilynyt huolimatta kuluneista vuosista. Siis se valokuva, joka otettiin Aulangolla syysvuosikokouksen yhteydessä ja jonka naapuri albumissa on - juuri siksi - alueen 6 puheenjohtajien yhteispotretti. Kuva on edelleen valokuvaamon pahvikehyksissä. Minä siinä tietenkin olen. Katselen sitä vähän hämmentyneenä.


Ensinnäkin, Imatran Nuorkauppakamarin komeat käädyt ovat puvuntakissa väärin kiinni, minkä vuoksi käädyt valahtavat hieman liian alas eivätkä seuraa puvun rintamuksen leikkausta. Muutama tunti kuvan ottamisen jälkeen Niina Kenttämaa saapuessaan kokouksen iltajuhlaan havaitsi virheen ja kaudestani jäljellä olevan muutaman kuukauden loppuun saakka kannoin käätyjä muodollisestikin oikein. Toiseksi, käätyjen toinen norppa puuttuu ja muistan ennen kuvaukseen lähtöäni kontanneeni hotellihuoneeni kylpyhuoneen nurkasta nurkkaan säilytyspussi kourassani kadonnutta etsien. Norppa löytyi lopulta turvallisesti kotoani säilytyslaatikostaan. Ilmeeni ei välttämättä paljasta että saapuessani edellisenä päivänä hotelliin Aulangon kivikova mariannekarkki lohkaisi palan poskihampaastani. Jokainen jolla on ollut lohjennut hammas, tietää kyllä että sitä lohkeamaa ei voi olla tunnustelematta kielenkärjellä muutamaan ensimmäiseen päivään.

Vuonna 2000 syksyllä olin ehdokkaana kunnallisvaaleissa ja toisaalta tarmoni kohdistui MBA-opintojeni opinnäytetyöhön sekä vauhdilla etenevään sukututkimukseeni. En juuri ehtinyt seuraamaan kamarin tapahtumia, hoidin vain välttämättömät varapuheenjohtajuuteni liittyvät tehtävät. Jarmo Johansson soitti joulukuussa 2000 ja ilmoitti että uutta puheenjohtajaa ei ole, ellen minä ryhdy. Toiminta loppuu. No - valtuustopaikka jäi saamatta, opinnot olivat valmiit eikä minulla ollut aikomusta jäädä historiaan henkilönä jonka yhteistyökyvyttömyyteen Imatran Nuorkauppakamari kaatui. Varmasti joku muu olisi noussut esiin, mutta minä sanoin että ok. Mennään näillä eteenpäin. Kiireitä riitti töissä ja siinä rytäkässä tuli polkaistua vuoden 2001 toiminta käyntiin - muutamia asioita vain ei koskaan käyty lävitse - mm. että kuinka niitä käätyjä kannettiin. Eurooppakokouksessa Tampereella toukokuussa 2001 eivät paikallisyhdistysten puheenjohtajat kantaneet käätyjä, joten virhe ei ehtinyt kansainväliselle tasolle.

Kauteni alussa INKK siirtyi web-aikaan aktiivisen internetsivuston ja useampia kertoja vuodessa ilmestyneen Inkeri E-Zinen muodossa. Digikamerat olivat juuri tulleet tavallisenkin kuluttajan saataville ja Sony Mavica tuli todella tarpeelliseen käyttöön webin ja zinen kuvituksessa. Mavicalla napatussa digikuvassa Tampereen EU-kokouksesta poseeraamme Kirsin kanssa, Kirsi iltapuvussa ja minä sen ainoan kerran smokissa. Olisi siinä käädyt olleet vielä hieno lisä. E-Zine sai hyvää palautetta, vaikka vanhaa Inkeriä paperiversiona jotkut vielä kaipasivatkin. Kauteni mottona oli ?back to the basics? ja tarkoituksena palauttaa toiminnan aktiivisuus ja perinteiset tapahtumat veret seisauttanutta vuosikokousta 1997 edeltäneelle tasolle. Jäsenmäärän kasvattamiseksi vein läpi esityksen että jokaisen koejäsenen on tuotava koejäsenyytensä aikana kaksi uutta ehdokasta seuraavalle koejäsenkaudelle. En muista toiko Timo Suikki ensimmäistäkään, mutta hän sai sen anteeksi koska suostui seuraavaksi puheenjohtajaksi. Perustin uuden hallitusviran ?Master of Ceremonies? jonka tehtävänä oli kaudellaan valvoa että kokouksissa ja tapahtumissa noudatetaan kamarin perinteitä ym. protokollaa. Lisäksi MC:n virasta tehtiin siten periytyvä että edellisen vuoden IPP:stä tulee automaattisesti MC, tarkoituksena oli saada hallitukseen pysyvyyttä ja kokemusta.

Toivoakseni vuosi 2001 antoi Timpalle pohjan ponnistaa. Kaikki perinteiset tapahtumat toteutuivat. Toimintatapani ja tapani ilmaista asioita eivät olleet kaikkien mieleen - ilmeisesti toiset tykkäsivät koska kunniajäsenyys tupsahti parin vuoden päästä. Nyt marraskuussa 2006 palaan tämän jutun alkulähteille Aulangolle katsomaan onko siellä vielä vuoden 2001 JC-henki elossa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Harri, löytyikö Aulangolta se vuoden 2001 JC-henki.

Terveisin

Arto
PRES'01
Samasta potrettikuvasta

Harri kirjoitti...

Hei! Paikat olivat kyllä tuttuja mutta aivan samaan Aulangon "henkeen" ei päästy. Ja hotellipäällikkö oli huolissaan että pistinkö hänet maksamaan sen hampaan... Toivottavasti oli teillä hyvät bileet Imatralla.